”Pyöräilijät, kasvissyöjät…” – Puolan ulkoministeri luetteli maata nakertavat ”sairaudet”

Puolan ulkoministerin Witold Waszczykowskin mukaan kiistellyn medialain on tarkoitus ”suojella maata joiltakin sairauksilta”.

Kansalliskonservatiivista Laki&oikeus -puoluetta edustavan Witold Waszczykowskin mukaan aiemmat hallitukset ovat noudattaneet ”tietynlaista vasemmistolaista politiikkalinjaa”.

– Ikään kuin maailman pitäisi marxilaisen esikuvan mukaan kulkea automaattisesti vain yhteen suuntaan – kohti uutta kulttuurien ja rotujen sekoittumista, pyöräilijöiden ja kasvissyöjien maailmaan, joka panostaa vain uusiutuviin energiamuotoihin ja taistelee kaikenlaista uskontoa vastaan. Sillä ei ole mitään tekemistä puolalaisten arvojen kanssa, Waszczykowski sanoi saksalaise Bildlehden haastattelussa.

Hänen mukaansa hallitseva Laki&oikeus -puolue sen sijaan haluaa panostaa ”perinteisiin, historiatietouteen, isänmaanrakkauteen, Jumalaan uskomiseen ja normaaliin miehen ja naisen väliseen perhe-elämään”.

EU-komissaari Günther Oettinger varoitti vastikään, että Puolan uusi medialaki voi maksaa sille äänioikeuden Eurooppa-neuvostossa.

Puolan hallituksen lakiesityksen mukaan Puolan julkisten radio- ja televisiokanavien johtajat erotetaan ja korvataan kolmihenkisillä johtoryhmillä, jotka nimittää ja erottaa valtiovarainministeri. Kyse on uudistuksesta, joka tähtää uudistettuun kansalliseen mediaan, joka ”edistää kansallisia intressejä”.

Euroopan unionin piiristä on myös arvosteltu Puolan päätöstä lamauttaa perustuslakituomioistuimen toiminta edellyttämällä kahden kolmasosan määräenemmistöpäätöksiä.

Waszczykowski puolusti Bildin haastattelussa tuomioistuinuudistusta sillä, että perustuslakituomioistuin ei ole ollut hänen mukaansa riippumaton.

Kommentit