Verkkouutiset

Putinin arkkivihollinen ei taivu kotiarestiin – katkaisi valvontarannekkeen

Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi katsoo saaneensa epäoikeudenmukaisen tuomion.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aleksei Navalnyi sai viime viikon tiistaina kolmen ja puolen vuoden ehdonalaisen tuomion kahteen yritykseen kohdistuneista petoksista.

Hänen veljensä Oleg Navalnyi sai samassa oikeudenkäynnissä kolmen ja puolen vuoden ehdottoman tuomion.

Navalnyin veljeksiä on syytetty 30 miljoonan ruplan kavaltamisesta kahdelta yritykseltä vuosina 2008–2012.

Korruption ja presidentti Vladimir Putinin hallinnon voimakkaana vastustajana tunnettu Navalnyi oli jo valmiiksi kotiarestissa. Hänen mukaansa syytteet olivat tekaistuja.

Navalnyijen oikeudenkäynti oli Moscow Timesin mukaan määrä pitää vasta tammikuun 15. päivänä. Käsittely siirrettiin kuitenkin viime hetkellä joulukuun loppuun.

”Tämä tarkoittaa, että tuomari Jelena Krobtsenko luki tarkasti 139 mappia jutun asiakirjoja ja kymmenien todistajien lausunnot kuudessa päivässä”, Navalnyi kirjoitti maanantaina blogissaan.

Hänen mukaansa tuomioistuin ei myöskään ole onnistunut toimittamaan tuomituille koko tuomiolauselmaa, jota ilman he eivät voi edes valittaa päätöksestä.

Navalnyi kutsuu vitkuttelua ”nerokkaaksi siirroksi Putinin oikeusjärjestelmältä”.

Navalnyi on myös ilmoittanut, ettei aio noudattaa enää kotiarestiaan, koska katsoo rikostuomion tekevän sen tyhjäksi. Navalnyi on julkaissut kotisivuillaan kuvan rikki leikatusta valvontarannekkeestaan.

Lue Navalnyin oikeudessa pitämä tunteikas puhe tästä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)