Verkkouutiset

Puolustusvoimilla 92 kansainvälistä harjoitusta 2019

Tärkeimmät harjoituskokonaisuudet ovat osa pohjoismaista sekä Ruotsin ja USA:n kanssa tehtävää yhteistyötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on päättänyt puolustusvoimien osallistumisesta kansainväliseen koulutus- ja harjoitustoimintaan vuonna 2019, selviää tiedotteesta.

Kansainvälisen koulutus- ja harjoitustoiminnan merkitys on korostunut puolustusvoimien tehtävien edellyttämien valmiuksien ja kyvyn kehittämisessä.

Puolustusyhteistyön syveneminen on vaikuttanut myös kansainvälisen koulutus- ja harjoitustoiminnan tavoitteisiin, skenaarioihin ja harjoitusten laajuuksiin.

Puolustusvoimien osallistuminen vuoden 2019 kansainväliseen koulutus- ja harjoitustoimintaan on jatkumoa edellisten vuosien pitkäjänteiselle osallistumiselle ja yhteistyön kehittämiselle.

Kehittyvä puolustusyhteistyö Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Naton kanssa vaikuttaa myös näiden tahojen kanssa tehtävän koulutus- ja harjoitusyhteistyön sisältöön ja määrään.

Painopiste on vaativissa kansainvälissä harjoituksissa sekä avun antamista että vastaanottamista kehittävissä harjoituksissa.

Puolustusvoimien tärkeimmät harjoituskokonaisuudet ensi vuonna ovat osa pohjoismaista sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa tehtävää kahden- ja monenvälistä yhteistyötä.

Näihin liittyvät harjoituskokonaisuudet järjestetään maaliskuussa ja huhti-toukokuussa Suomen, Ruotsin ja Norjan alueella.

Puolustusvoimien vuoden 2019 suunnitelma sisältää 92 koulutus- ja harjoitustapahtumaa (81 vuonna 2018), joiden kustannukset ovat noin 10,8 milj. euroa (8,8 milj. euroa vuonna 2018).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)