Verkkouutiset

Puolustusministeri MT:lle: Emme voi olla ilman toimivia ilmavoimia

Vanhojen Hornetien käyttöikää ei Antti Kaikkosen mukaan kannata jatkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vanhojen Hornet-hävittäjien käyttöiän jatkaminen kasvattaisi lopulta kokonaishintalappua, arvioi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Asiasta uutisoi Maaseudun Tulevaisuus.

– Vanhat Hornetit tulevat käyttöikänsä päähän ja uudet tarvitaan. Emme voi olla tilanteessa, jossa meillä ei ole toimivia ilmavoimia. Jos taas ajatellaan, että Hornetien käyttöikää jotenkin jatkettaisiin, se vaatisi aika paljon lisärahaa vanhan kaluston tekohengittämiseen, Kaikkonen toteaa.

Puolustusministerin mukaan uusi investointi olisi joka tapauksessa edessä.

– Kokonaishintalappu tulisi tällä tavalla suuremmaksi, ei pienemmäksi. Kannattaa edetä suunnitellulla tavalla. Olen tyytyväinen, että eduskunnasta löytyi tälle hyvä tuki yli puoluerajojen, Kaikkonen sanoo.

Eduskunta hyväksyi vanhojen Hornetien korvaamishankeen rahoituksen joulun alla. Lopulliset tarjouspyynnöt viidelle ehdokkaalle lähetetään Kaikkosen mukaan tammikuun lopulla ja itse hankintapäätös on suunniteltu vuoden loppuun.

– Niillä sitten pärjätään jopa 2050- tai 2060-luvulle saakka. Tässä puhutaan vuosikymmeniä kestävästä hakkeesta, Kaikkonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)