Verkkouutiset

Puolustusministeri Ylelle: Varusmiesten vaatimuksia voisi höllentää

Antti Kaikkosen mukaan palvelukseen voitaisiin hyväksyä heikommallakin fyysisellä kunnolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo Ylelle pitävänsä nykyisiä varusmiesten palveluskelpoisuusvaatimuksia varsin tiukkoina.

Kaikkosen mukaan asevelvollisuuden kehittämistä pohtiva parlamentaarinen työryhmä selvittää parhaillaan, miten varusmiesten palveluskelpoisuusvaatimuksia voisi uudistaa, että palvelukseen hyväksyttäisiin nykyistä heikommallakin fyysisellä kunnolla.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Puolustusvoimissa olisi nykyistä enemmän esimerkiksi huolto-, kuljetus-, hallinto-, ja kyberturvallisuuden tehtäviä perinteisen taistelijakoulutuksen sijaan.

– Osa niistä, jotka haluaisivat päästä sisään, eivät pääse suorittamaan asepalvelusta heikon fyysisen kuntonsa vuoksi, Antti Kaikkonen arvioi Ylelle.

Uudistuksen tarkoituksena on puolustusministerin mukaan etsiä keinoja siihen, miten Suomen yleiseen asevelvollisuuteen perustuvalle puolustukselle turvataan riittävän suuri reserviläisten joukko ikäluokkien pienentyessä.

Yksi keino olisi puolustusministerin mukaan myös varmistaa, että nykyistä suurempi osa palvelukseen astuneista suorittamaan palveluksensa loppuun saakka.

– Samalla tietysti toivon, että hieman suurempi osa nuorista naisista suorittaisi vapaaehtoisen asepalveluksen tulevaisuudessa, Kaikkonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)