Verkkouutiset

Ministeri selvittäisi puolustusvoimien henkilöstömäärän lisäämistä

Puolustusministeri ehdottaa parlamentaarista työryhmää selvittämään puolustusvoimien henkilöstömäärän kasvattamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen esitys puolustushallinnon budjetiksi sisältää 5,7 miljoonaa euroa puolustusvoimien henkilöstömäärän lisäämiseksi sadalla uudella viralla ja kaksi miljoonaa euroa sopimussotilaiden palkkaamiseen.

Jussi Niinistön (sin.) mukaan näillä toimilla lievitetään puolustusvoimien henkilöstöpulaa, josta myös puolustusvaliokunta on ollut huolissaan.

– Henkilöstöpula on heijastunut henkilöstön jaksamisongelmiin. Henkilöstön lisätarvetta on kaikissa puolustushaaroissa ja henkilöstöryhmissä, puolustusministeri sano valtion ensi vuoden talousarvion lähetekeskustelussa eduskunnassa torstaina.
.
Niinistö muistutti, että viime vaalikaudella kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) parlamentaarinen selvitysryhmä esitti puolustusvoimien materiaalihankintojen rahoituksen kehittämistä ja tämä hallitus on toteuttanut täysimääräisesti tuon selvityksen esitykset.

– Ensi vuonna sen on tarkoitus nousta 150 miljoonaan euroon. Hyvä niin, sillä tällä on paikattu vuonna 2012 tehtyjä leikkauksia.

– Mielestäni nyt olisi erinomainen vaihe uudelle parlamentaariselle työryhmälle. Se voisi tehdä selvityksen puolustusvoimien henkilöstömäärästä ja sen mahdollisesta kasvattamisesta ensi vuosikymmenellä. Ensi vuodelle esitetyt sata uutta virkaa ovat hyvä alku. Todellisuudessa se on vain laastaria puolustusvoimien henkilöstöpulaan, joka aiheutettiin puolustusvoimauudistuksen 2400 tehtävän leikkaamisella, Niinistö totesi.

Hänen mielestään tulevia hallitusneuvotteluja ajatellen olisi erinomainen asia, että parlamentaarisesti löytyisi yhteisymmärrys puolustusvoimien henkilöstömäärän lisäämisestä ja sen edellyttämistä resursseista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)