Verkkouutiset

Puoluekonkarit vetoavat: Keskustan tilanne on vakava

Veteraanipoliitikkojen mukaan vaaleissa on hävitty nyt kymmenen vuoden ajan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan konkaripoliitikko, ministeri Seppo Kääriäinen ja keskustan entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri Eero Lankia kuvaavat keskustan tilannetta vakavaksi.

Heidän mukaansa tilanne ei ole syntynyt hetkessä, vaan niillä on kauemmas ulottuvat juuret.

– Suomen Keskusta rp:n tilanne on vakava. Se on hävinnyt kaikissa 2010-vaaleissa, kun verrataan tuloksia edellisiin vaaleihin. Vuoden 2019 eduskuntavaalien tulos oli itsenäisyysajan huonoin, Kääriäinen ja Lankia toteavat Suomenmaan mielipidekirjoituksessaan.

– Keskustan piirissä tarvitaan sivistynyttä ja kriittistä keskustelua siitä, miten rakennetaan tie kohti nousua 2020-luvulla. Syyttely ei ole keskustelua.

Keskustakonkarit ovat listanneet kahdeksan kohtalonkysymystä puolueen suunnan muuttamiseksi. Niihin kuuluvat muun muassa puolueen suuren linjan ja aluepoliittisen näkemyksen kirkastaminen, periaateohjelmasta kumpuava selkeä linjapaperi ja keskustarivien tiivistäminen.

Listalla ovat myös sääntöjen mukaisten päätöksentekoelinten vahvistaminen suhteessa epävirallisiin toimielimiin sekä sukupolvien välisen kuilun kaventaminen ja  jäsenten osaamisesta huolehtiminen.

Keskustan seuraava puoluekokous käydään syyskuussa Oulussa. Kääriäisen ja Lankian mukaan siellä asia- ja henkilöratkaisuissa tulisi pohtia sitä, ”miten puolueväki lähtee yhdessä ylösrakentamaan nykyistä ehompaa keskustaa, joka on sekä aatteellinen kansanliike että poliittinen puolue”.

– Puolueella on mahdollisuuksia vahvistaa asemaansa ja lisätä kannatustaan, kun/ jos voimat kootaan ja yhdessä käydään rakennus- ja kunnostustöihin. Nousu alkaa sisältä, yhteisellä tahdolla, Kääriäinen ja Lankia sanovat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)