Verkkouutiset

Puolet briteistä uskoo, että Britanniaa ei pian ole

Noin joka kolmas uskoo, että Yhdistynyt kuningaskunta on olemassa nykyisessä muodossaan kymmenen vuoden päästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolet briteistä uskoo, että Yhdistynyttä kuningaskuntaa ei nykyisessä muodossaan enää ole olemassa kymmenen vuoden päästä, selviää Ipsos MORI -markkinatutkimusyhtiön kyselystä.

Britannian EU-eroprosessi eli Brexit on rasittanut Englannista, Skotlannista, Walesista ja Pohjois-Irlannista muodostuvan Yhdistyneen kuningaskunnan yhtenäisyyttä.

Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa äänestettiin EU:ssa pysymisen puolesta. Englannissa ja Walesissa puolestaan äänestettiin EU-eron puolesta.

Britannian EU-eron takaraja on 31.01.2020. Samaan aikaan vaatimukset uuden kansanäänestyksen järjestämiseksi Skotlannin itsenäisyydestä lisääntyvät. Edellisessä kansanäänestyksessä vuonna 2014 skotit torjuivat itsenäistymisen prosentein 55–45.

Pohjois-Irlannissa puolestaan keskustellaan siitä, pitäisikö Pohjois-Irlannin liittyä Irlannin tasavaltaan kansanäänestyksellä.

Kyselytutkimuksen mukaan 50 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Yhdistynyttä kuningaskunta ei enää ole olemassa 10 vuoden päästä.

Ainoastaan 29 prosenttia oli sitä mieltä, että saarivaltio on olemassa nykyisessä muodossaan myös myöhemmin.

Ipsos MORI toteutti tutkimuksen 25.-28.10.2019. Tutkimuksen otos on 1001 henkilöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)