Verkkouutiset

Puolan poliisi käyttää vesitykkiä rajalla. LEHTIKUVA / AFP

Puolan tilanne kiristyy: 200 siirtolaisen joukon kerrotaan hyökänneen rajalle

Viranomaisten mukaan Valko-Venäjän sotilaiden tukemat siirtolaiset kivittivät puolalaisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolan rajan tilanne ei näytä helpottuvan. Puolan rajavartiosto tiedottaa, että siirtolaisjoukot ovat yrittäneet tunkeutua aggressiivisesti rajan yli useissa paikoissa Dubicze Cerkiewnessä.

Puolan rajaviranomaiset kertovat Twitterissä suurimman rajan murtamista yrittäneen joukon koostuneen peräti 200 siirtolaisesta. Muissa ryhmissä tulijoita oli useita kymmeniä. Siirtolaisia kuvataan ”aggressiivisiksi”. Heidän kerrotaan kivittäneen rajaa vartioineita puolalaisia sekä muun muassa heitelleen paukkupommeja rajan yli.

Puolan poliisi tiedottaa puolestaan, että joukko siirtolaisia oli kivittänyt poliiseja eilen illalla Stazynyn lähellä. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta kahden poliisiauton kerrotaan vaurioituneen.

Poliisin mukaan Valko-Venäjän viranomaiset olivat lähettäneet siirtolaiset rajalle. Poliisi on julkaissut alla näkyviä kuvia vahingoista ja rajan toisella puolella tilannetta seuraavista kasvonsa peittäneistä valkovenäläisistä.

Puola on tiedottanut jo aiemmin valkovenäläisten suunnittelevan rajanylitysoperaatioita hämäyksineen ja varustavan siirtolaisia muun muassa leikkureilla ja muilla välineillä.

Puolan hallituksen tiedottaja Piotr Muller liitti Puolan ja Valko-Venäjän tapahtumat launtaina tiedotustilaisuudessa Venäjän toimiin Ukrainassa ja Krimillä sekä Euroopan energiakiistoihin. Hänen mukaansa on merkkejä siitä, että päällä oleva ”geopoliittinen kriisi” näyttää jatkuvan kuukausia tai jopa vuosia.

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki vierailee lähipäivinä kaikissa Baltian maissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)