X
SULJE MAINOS
Valkovenäläisiä joukkoja rajalla. LEHTIKUVA / AFP Handout

Puolan mukaan Valko-Venäjä rakentaa rajalle siirtolaisten kaupunkia

Rajan lähellä olevan logistiikkakeskuksen ympärille on avattu kauppa, kebab-baari ja valuutanvaihtotoimisto.

Valko-Venäjä rakentaa Puolan-vastaiselle rajalle siirtolaisten kaupunkia, kertoo Puolan turvallisuuspalveluista vastaava tiedottaja Stanislaw Zaryn Twitterissä.

Valko-Venäjän rajaviranomaiset ilmoittivat tyhjentäneensä siirtolaisleirin Puolan rajan läheisyydestä. Leirillä oli yhteensä noin 2 000 ihmistä. Heidät on siirretty läheiseen logistiikkakeskukseen.

Zarynin mukaan uutta kaupunkia rakennetaan logistiikkakeskuksen ympärille. Alueelta löytyy muun muassa kauppa, ruokarekka, hot dog – ja kebab-baari sekä valuutanvaihtotoimisto.

– Osa siirtolaisista jopa vitsailee, että vielä tarvittaisiin pubi ja elokuvateatteri. Valko-Venäjän siirtoreitille perustuva liiketoiminta sujuu yhä nopeammin ja paremmin, Zaryn tviittaa.

Myös Valko-Venäjän valtiollinen Belta-media kertoo alueella olevista palveluista. Sen mukaan logistiikkakeskuksen lähelle avataan pian toinen valuutanvaihtotoimisto ja kauppa-auto, jonka suosituimpia tuotteita ovat savukkeet, keksit, makeiset ja sämpylät.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt