Verkkouutiset

Puola varustautuu Venäjää vastaan, teki miljardien eurojen ohjuskaupat

Puola on kiihdyttänyt asevoimiensa uudistamista vuonna 2014 alkaneen Ukrainan kriisin jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puola on ilmoittanut ostavansa Yhdysvalloista MIM-104 Patriot -torjuntaohjuksia lähes neljällä miljardilla eurolla, kertoo BBC. Kyseessä on Puolan historian suurin yksittäinen asekauppa.

Maa hankkii Wisla-nimisen hankkeen yhteydessä kaksi uusinta Patriot 3+ -ohjuspatteria. Yhteen patteriin kuuluu kaksi tuliyksikköä.

Ohjuskauppojen on arvioitu aiheuttavan vihaisen reaktion Venäjältä. Puolan presidentin Andrzej Dudan mukaan historiallinen kauppa takaa maalle huippumodernin puolustuskyvyn.

Venäjä on viime aikoina sijoittanut uusia ohjusjärjestelmiä Kaliningradin alueelle, joka sijaitsee Puolan rajalla. Venäläisohjuksiin on mahdollista sijoittaa myös ydinkärkiä.

Puola on kiihdyttänyt asevoimiensa uudistamista vuonna 2014 alkaneen Ukrainan kriisin jälkeen. Puola myös osallistui venäläisdiplomaattien yhteiseen karkottamiseen vastauksena Salisburyn hermomyrkkyiskuun.

Puolustusministeri Mariusz Blaszczak toteaa, että Patriot-järjestelmä on osoittanut toimivuutensa useissa sitä käyttävissä valtioissa. Patriot-ohjuksilla voidaan torjua lentokoneita, risteilyohjuksia ja ballistisia ohjuksia.

– Liitymme eliittimaiden joukkoon, joilla on käytössään tämä puolustusta tehostava järjestelmä.

Ohjusjärjestelmien toimituksen on arvioitu alkavan vuonna 2022.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)