Verkkouutiset

Punkkien levinneisyys ei riipu hirvieläimistä

Puutiaisten eli punkkien levinneisyyden syy ei näytä olevan hirvieläinten vaan ilmaston.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Punkkien levittämien sairauksien eli borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen (TBE) tapausmäärät ovat lisääntyneet Euroopassa ja Suomessa rajusti viime vuosikymmeninä. Suomen Riistakeskuksen mukaan syy ei ole täysin selvillä, mutta muun muassa sää ja ilmasto näyttävät vaikuttavan kasvuun.

Hirvieläintiheyksillä ei sen sijaan näytä olevan vaikutusta.

On esitetty, että punkkien välittämiä sairauksia saataisiin vähennettyä supistamalla hirvieläinten määrää. Ajatellaan, että punkeilla olisi silloin vähemmän isäntäeläimiä ja että ne eivät sen vuoksi pystyisi lisääntymään.

– Kun verrataan TBE- ja borrelioositapausten ilmaantuvuutta eri puolilla Suomea hirvieläinten esiintyvyyteen samalla alueella samaan aikaan, ne eivät näytä kuitenkaan olevan kytköksissä toisiinsa, Riistakeskus kertoo.

TBE:n tai borrelioosin ilmaantuminen ei ole vähäisempää alueilla, joissa on harva hirvieläinkanta. Suomessa esiintyy eniten borrelioosia Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä. Siellä keskimäärin noin 55 ihmistä 100 000:ta kohti sai borrelioositartunnan vuosina 2011–2015.

Kuitenkin hirvieläintiheys on Kymenlaaksossa alle puolet esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hirvieläintiheydestä, ja Pirkanmaalla keskimäärin vain alle kolme ihmistä 100 000 kohti sairastui borrelioosiin viiden viime vuoden aikana.

Vaikka hirvieläinmäärää supistettaisiin rajusti, se ei näyttäisi vaikuttavan TBE:n tai borrelioosin ilmaantuvuuteen. Punkeille olisi edelleen tarjolla runsaasti isäntäeläimiä nisäkkäissä ja linnuissa.

Kesän pituudella on merkitystä

Punkit ovat hämähäkkieläimiä, jotka tarvitsevat sopivan sään ja ilmaston koska niiden kosteuden- ja lämmönsäätelykyky on heikko. Lämpötilan on oltava yli seitsemän astetta, jotta ne voisivat tarttua isäntäeläimeensä. Borrelioosin ilmaantuvuuden eri sairaanhoitopiireissä näyttääkin olevan yhteydessä kyseisen alueen termisen kesän pituuteen: mitä pidempi kesä, sitä enemmän borrelioositapauksia.

Jokainen lisäpäivä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on yli kymmenen astetta, näyttäisi tarkoittavan ihmisille noin kuusi prosenttia suurempaa borrelioositartunnan riskiä. Suomen keskilämpötila on Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuositasolla nyt noin 1,5 astetta korkeampi kuin 40 vuotta sitten.

– Muutos ei ehkä tunnu kovin suurelta, mutta se riittää mahdollisesti nopeuttamaan punkkien kehitysvaiheita, lisäämään niiden munintaa, mahdollistamaan laajemman levinneisyyden sekä tiheämmän punkkikannan. Koska Suomen vuosittainen keskilämpötila on nousussa, voimme olettaa termisen kesän pitenevän tulevaisuudessa. Todennäköisesti myös borrelioositartunnan vaara lisääntyy, Riistakeskus arvioi.

Leudompi ilmasto suosii myös punkin isäntäeläimiä, joista tärkeimpiä ovat pikkujyrsijät.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)