Verkkouutiset

Punaisen terrorin ajan joukkomurhaa koulun pihalla seurasi paljon yleisöä

Tasan sata vuotta sitten ammuttiin Porin lyseon pihalla 11 suojeluskuntalaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Porin lyseon joukkomurhassa 1918 sodan alkupäivinä punakaartilaiset ja venäläiset sotilaat surmasivat 6. helmikuuta 1918 pääosin nuoria luvialaisia suojeluskuntalaisia. Surmattujen joukossa oli yksi poliisi ja yksi opettaja.

Suojeluskuntalaiset olivat turhaan pyrkineet Porista valkoisten puolelle. Heidät oli piirityksen jälkeen samana päivänä vangittu lähellä olevasta Vanhakartanosta. Porin punaiset olivat lähettäneet sinne suuren määrän punakaartilaisia ja venäläissotilaita, joilla oli jopa ”pari tykkiä”.

Antautuneita suojeluskuntalaisia sanotaan rääkätyn ja viedyn Porin lyseon pihalle. Siellä heiltä jonkinlaisen kuulustelun jälkeen riisuttiin takit, housut, kengät ja jopa sukat. Heidät laitettiin riviin kasvot koulurakennusta päin. Paikalla oli paljon tavallista väkeä katsomassa.

Kaarlo Castrenin Punaisten hirmutyöt vapaussodan aikana -teoksen mukaan vangit komennettiin yksi kerrallaan kävelemään ulkotoiletin vieressä olleen osaston eteen. Viisihenkisessä osastossa oli kolme suomalaista ja 2-3 venäläistä.

Ammutut olivat Juho Wäinö Boelius, 28, Karl Kristian Eklund, 45, Gustaf Viktor Härmälä, 21, Paavo Sakeus Isoruuti, 19, Oskar Jylhänmaa, 46, Hjalmar Nylund, 22, Kaarlo Nestor Pere, 28, Kaarlo Harald Tommila, 20, Einar Uusi-Esko, 21, ja Aaron Efraim Vuosio, 22. Lisäksi uhreihin kuului Frans Heinonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)