Nato-jäsenyys lisäsi selvityksen mukaan turvallisuutta, mutta... LEHTIKUVA / AFP

Pauli Järvenpää: Punainen lanka on yhteinen puolustus

Kirjoittajan mielestä perusteellista poliittista keskustelua Natosta ei ole koskaan käyty.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi hiljattain keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.  Hän itse on ottanut kiitettävästi kantaa muun muassa perinteisissä uudenvuodenpuheissaan ja muissa tilaisuuksissa. Toki häneltä keskustelua voi odottaakin, ja kansalaisena sellaista melkein vaatia, johtaahan tasavallan presidentti Suomen perustuslain mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Tasavallan presidentin penäämä keskustelu voisi alkaa vaikkapa Suomen suhteesta juuri 70 vuotta täyttäneeseen Pohjois-Atlantin sopimusjärjestöön NATO:on. Vaikka emme ole NATO:n jäsen, vaikuttaa tämä järjestö vahvasti meidänkin turvallisuuteemme Itämeren ja Pohjolan laajalla alueella. Perusteellista poliittista keskustelua meillä ei kuitenkaan ole siitä koskaan käyty.

Virkamiestasolla on toki selvityksiä laadittu, puolustushallinnossa jopa kaksin kappalein. Viimeisin,  ulkoministeriön laadituttama selvitys keväältä 2016 menee johtopäätöksissään asian ytimeen: NATO-jäsenyys olisi Suomelle turvallisuutta lisäävä tekijä. Kuitenkin tämäkin selvitys pidättäytyy suosittelemasta jäsenyyttä meidän turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksemme.

Yhteisen puolustuksen periaate muodostaa liittokunnan olemassaolon oikeutuksen. Perustamissopimuksen 5. artiklan kautta NATO-maat ovat sitoutuneet yhteiseen puolustukseen: hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan on hyökkäys niitä kaikkia kohtaan. Jokainen jäsenmaa on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata ”sopivaksi katsomallaan tavalla, mukaan lukien asevoiman käyttö”.

Vähemmän tunnettuja, mutta keskeisen tärkeitä ovat myös sopimuksen artiklat 3 ja 4. Kolmannessa artiklassa jäsenmaat sitoutuvat rakentamaan omaa puolustustaan parhaaksi katsomallaan tavalla ja neljännessä artiklassa todetaan jokaisen NATO-maan mahdollisuus pyytää toinen toisiltaan turvallisuuskonsultaatioita kokiessaan uhkaa turvallisuudelleen tai alueelliselle  koskemattomuudelleen.

Artikla 3 kuvaa järjestön jäsenten arkipäivää – jäsenet ovat sitoutuneet kehittämään ja ylläpitämään oman maansa puolustusta. Artikla 5 on pantu toimeen yhden ainoan kerran (Yhdysvaltoihin 11.9.2001 tapahtuneen terroristihyökkäyksen jälkimainingeissa),  artikla 4 taas useammin. Muun muassa keväällä 2014 NATO kokoontui 4.artiklan mukaisiin turvallisuuskonsultaatioihin Puolan pyynnöstä koskien tilannetta, joka oli syntynyt Venäjän aggressiivisista  toimista Krimillä ja itäisessä Ukrainassa.

NATO:lla on käytössään monipuolinen keinovalikoima kyberistä hybridiin ja tavanomaiseen puolustukseen sekä myös ydinaseisiin. Puolustusliitto tarjoaa näin jäsenilleen vankan pelotteen, tarvittaessa lujan yhteisen puolustuksen sekä monipuolisen turvallisuuspoliittisen yhteistyöalustan. Näin yhteisön läpi juoksevana punaisena lankana on yhteinen puolustus. Jäsenyydestä hyötyvät niin isot kuin pienetkin jäsenmaat supervalta-Yhdysvalloista Islantiin saakka.

Venäjä on viime vuosien mittaan pyrkinyt iskemään kiilaa NATO-maiden välille sekä suorastaan pelottelemaan vielä liittokunnan ulkopuolella olevia maita liittymisen ikävillä seurauksilla. Myös Suomessa tämä ilmiö on perin tuttu. Venäjä on useaan kertaan uhannut meitäkin (ja Ruotsia) mahdollisilla vastatoimilla.

Venäjä on Suomen sotilaallisen turvallisuuden kannalta keskeinen maa, se on itsestään selvää.Pitäisi myös olla itsestään selvää, ettei yhdelläkään maalla saa olla veto-oikeutta Suomen turvallisuuspoliittisiin perusratkaisuihin. Yhtä lailla itsestään selvää pitäisi olla, ettemme ainakaan itse kavenna omaa turvallisuuspoliittista liikkumavaraamme.

Suomessa on opittu kunnioittamaan ja seuraamaan eritoten tasavallan presidentin osoittamaa turvallisuuspoliittista suuntaa. NATO-gallupeissa tämä näkyy siinä, että yli puolet vastaajista olisi valmis hyväksymään Suomen NATO-jäsenyyden, mikäli valtiojohto sitä esittäisi. Tästä on tulkittavissa, että NATO-jäsenyys on Suomessa pitkälti myös kysymys ulko- ja turvallisuuspoliittisesta johtajuudesta.

Jos ja kun presidentti Niinistön toivoma keskustelu lähtee käyntiin, kaikkien keskustelijoiden pitäisi muistaa yksi tärkeä perusasia: mitään erityistä ”optiota” ei Suomen NATO-jäsenyyteen ole olemassa.

Pauli Järvenpää

Pauli Järvenpää

Vanhempi tutkija, International Centre for Defence and Security (ICDS), Tallinna

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt