Verkkouutiset

Yritys listasi, miksi työ ei kelpaa – ”liian aikaisin aamulla”

Työnhakijat löysivät syitä. 'Minulla on lehmiä.' 'Työhön kuluu liikaa aikaa.'
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puhtaanapitoalalla Pohjois-Suomessa toimiva yritys on laatinut listan syistä, minkä vuoksi työnhakija ei voi ottaa työpaikkaa vastaan. Lista perustuu kokemuksiin, ja yrityksen edustaja toteaa, että hän on rekrytoidessaan kohdannut kaikki syyt vähintään kerran.

Verkkouutiset sai nähtäväkseen listan, johon on koottu seuraavat seikat:

– Minulla on hevosia.
– Minulla on lehmiä.
– Minun pitää viedä lapset hoitoon.
– Minulla ei ole ajokorttia.
– Minulla ei ole autoa.

Yrityksen johtaja toteaa, että mikään näistä ei ole ollut työnantajalle ongelma. Me sopeudumme ja joustamme sekä tarjoamme kyydin, hän toteaa.

Osa työnhakijoista on hakenut työpaikkaa itse, osa on saanut te-toimistolta kehotuksen hakea paikkaa. Johtaja ei halua nimeään eikä yrityksen nimeä julkisuuteen, koska pelkää ammattiliiton reaktiota.

Hakijoilla on ollut muitakin syitä vetäytyä, johtaja toteaa:

– Työ alkaa liian aikaisin aamulla.
– Työmatka on liian pitkä.
– Työhön ja matkaan kuluu päivässä liian paljon aikaa.
– Työkohde ei ole kiva.
– Kohteessa on henkilöitä, joiden kanssa en halua olla tekemisissä.
– Olen tottunut siihen, että minut haetaan kimppakyydillä kotiovelta töihin.

Yrityksen johtaja on myös laatinut työnhakijoille ohjeistuksen, joka helpottaa työn saantia. Sen takana ovat yrityksen kokemukset työntekijöiden palkkaamisesta. Ohjeet alkavat sanoin ”jos haluat töitä, hae töitä”.

Ohjeistuksessa neuvotaan myös, että työnhakijan on syytä vastata puhelimeen ja saapua työhaastatteluun. Yritys kehottaa työnhakijaa kiinnostumaan tarjolla olevista tehtävistä.

”Työnantaja huomaa mikäli soitat vain, koska te-keskus on käskenyt etkä oikeasti halua töitä.”

Yrityksen toimialueella työvoimasta on 9,5 prosenttia työttömänä, toteaa alueen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Työttömyys kuitenkin laskee nopeasti. Ely-keskuksen mukaan suurin pula on lääkäreistä, hammaslääkäreistä, eläinlääkäreistä, vartijoista, sairaanhoitajista, asiakaspalvelutyöntekijöistä sekä siivoojista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)