Verkkouutiset

Puhemiehen mukaan uusi hallitus voi olla kasassa nopeasti

Matti Vanhanen arvioi, että vanha hallituspohja voisi jatkaa alle viikon neuvotteluiden jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen (kesk.) mukaan uusi hallitus voidaan muodostaa mahdollisesti nopealla aikataululla.

Jos samat puolueet jatkavat hallituksessa, voisi kyseessä olla ”maksimissaan viikon mittainen prosessi”. Näin tapahtui vuosina 2003, 2010 ja 2014.

– Vanhan pohjan jatkaessa on olemassa käytäntö, jossa suurin eduskuntaryhmä kutsuu koolle kaikkien ryhmien edustajat. Siinä aika lyhyestikin hallitusneuvotteluihin ryhtyvät ilmaisevat, että ovat halukkaita jatkamaan tiettyjen ryhmien kanssa. Sitten tilaisuus on ohi, ja kyseiset puolueet jatkavat neuvotteluita. Mutta tämä on täysin kiinni siitä, mitä puolueet päättävät, Matti Vanhanen sanoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.

– Jos hallituspohjaan tulee muutoksia ja on uusi hallitusohjelma, niin on näyttöä viime vuosilta, että prosessi voi venyä viikoista noin puoleentoista kuukauteen. Tätä on kuitenkin mahdotonta ennakoida etukäteen.

Puhemies toivoi eduskunnan keskittyvän erityisesti EU-puheenjohtajakauden ja budjetin viimeistelyyn poliittisesta kriisistä huolimatta.

– EU:n budjettia yritetään juosta kasaan Suomen johdolla. Toimitusministeristö ei voi tehdä poliittisia päätöksiä, mutta ministerineuvoston johtamisessa on omaksuttava se tulkinta, että ministerit saavat eduskunnalta poliittisen mandaatin kokousten johtamiseen. He voivat käydä valiokunnissa ennen neuvoston kokouksia, jolloin poliittinen legitimiteetti tulee eduskuntakäsittelystä. Toivon, että EU-puheenjohtajakausi viedään säntillisesti päätökseen eduskunnan tuella, Matti Vanhanen sanoi.

Välikysymykseen palataan

Kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Nyt-liikkeen välikysymys poistettiin eduskunnan asialistalta pääministeri Antti Rinteen (sd.) eroilmoituksen myötä. Matti Vanhasen mukaan asia ei silti rauennut.

– Siihen palataan myöhemmin, koska se on jätetty. Saimme tänään ilmoituksen toimitusministeristön Antti Rinteeltä, ettei hän vastaa välikysymykseen. Se tullaan kuittaamaan ehkä aika lyhyestikin täysistunnossa myöhemmin, Vanhanen totesi.

Eduskunnan käsittelyssä on edelleen suuri joukko edellisen hallituksen lakiesityksiä ja ensi vuoden budjetti.

– Oma toiveeni on, että ensi vuoden alusta olisi talousarvio olemassa ja että vanha hallitusrintama ajaisi tätä eteenpäin. Sama koskee muita lakiesityksiä, joista poliittisesti katsotaan, että niitä halutaan viedä eteenpäin, Matti Vanhanen sanoi.

Hän kuvaili viime päivien hallituskriisiä poikkeukselliseksi, mutta löysi yhtymäkohtia viimeisten 15 vuoden tapahtumiin. Vuonna 2010 Matti Vanhasen hallitus vaihtui Mari Kiviniemen hallitukseen ja 2014 siirryttiin Jyrki Kataisesta Alexander Stubbin johtamaan hallitukseen.

– Menetelmät ovat sinänsä hyvin tuttuja, mutta emme vielä tiedä, millä kokoonpanolla neuvotteluita tullaan käymään.

Ei kostomotiivia

Matti Vanhanen kiisti jyrkästi väitteet, joiden mukaan keskusta kosti pääministerivaihdoksella Anneli Jäätteenmäen (kesk.) kohtalon vuonna 2003.

– En osallistunut keskustan kokoukseen eilen, mutta voin vakuuttaa, etteivät vuoden 2003 tapahtumat vaikuttaneet asiaan. Että olisi ollut jonkinlainen kosto takana. En ainakaan itse tunnista sitä, ja tämä on ollut aivan riittävän vaikeaa kaikille osapuolille jo ilman sellaisia tuntoja.

– Tuolloin piti tehdä tiettyjä toimia, joilla vahvistettiin [hallituspuolueiden välistä] luottamusta. SDP:llä ja keskustalla on varmasti epäluuloja, joiden kanssa pitää elää, Vanhanen arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)