Verkkouutiset

PTT: Ruokien hinnat voivat nousta lyhytaikaisesti

Elintarvikehuollon arvioidaan kuitenkin toimivan Suomessa koronakriisin aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronakriisi voi lyhytaikaisesti nostaa ruuan hintaa, mutta ruokahuolto Suomessa ei ole uhattuna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste.

– Lyhyellä aikavälillä ruuan hamstraaminen aiheuttaa kustannusten nousua ketjussa, joka voi aiheuttaa hetkellisiä hintapiikkejä. Tämä johtuu siitä, että hamstraamisen seurauksena elintarvikeketjussa joudutaan lisäämään resursseja, mikä etenkin poikkeusoloissa aiheuttaa ketjulle ylimääräisiä kustannuksia, tutkimusjohtaja Hanna Karikallio kertoo tiedotteessa.

Pidemmällä aikavälillä taloustaantuma laskee ihmisten ostovoimaa, elintarvikeketjuun tulee vähemmän rahaa ja alan kannattavuus heikkenee. Samalla ruuan hintojen nousu hiipuu tai kääntyy jopa laskuun.

Ennusteen mukaan ruokaa on kuitenkin riittävästi. Suomessa on PTT:n kiinnitetty sotien jälkeisenä aikana kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen paljon huomiota elintarvikehuollon turvaamiseen poikkeusoloissa.

– Suomen elintarvikehuolto on turvattu kotimaiseen maatalouteen perustuvan tehokkaan elintarvikejärjestelmän ja toimivien kansainvälisten kauppasuhteiden yhdistelmällä, kertoo PTT:n vanhempi maatalousekonomisti Tapani Yrjölä.

Viljasato riittää ennusteen mukaan kattamaan kotimaisen vehnän ja rehuviljan kulutuksen. Ruista puolestaan on varastossa erittäin paljon, yli vuoden kulutusta vastaava määrä. Myös maidon ja lihan tuotanto pysyy sellaisella tasolla, ettei kulutuksesta tarvitse tinkiä.

Alkuvuonna ruuan hinta nousi PTT:n mukaan vuoden takaiseen verrattuna keskimäärin 1,4 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)