Emeritusprofessori ja psykoterapeutti Matti Isohanni tutkailee kuormittavien velvollisuuksien terveydelle altistavia tekijöitä tuoreimmassa Kanavan (2/2021) numerossa. Suomen presidenttien terveyttä ja niihin reagoimista Isohanni aprikoi:
”Lääketieteellistä asiantuntemusta tarvitaan diagnoosin ja toimintakyvyn arvioinnissa, mutta työkykyyn ja uraan liittyvät johtopäätöksen ovat viime kädessä poliittisia ratkaisuja. Suomessa hallitus päättää presidentin esteellisyydestä. Vahva asema ja poikkeuksellinen suorituskyky vaikeuttavat usein kokonaisarviointia ja kompensoivat sairausoireita. C. G. E. Mannerheimin ja Urho Kekkosen loppukaudet ovat tästä esimerkkejä”.
On helppo tämän perusteella arvella, että korkea ikä ja pitkä työura altistavat yleensäkin terveyteen liittyville ongelmille. Suomessa presidenttejä ovat lähinnä koetelleet ruumiilliset sairaudet.
Felix Post vuonna 1994 analysoi enimmäkseen ennen toista maailmansotaa vallassa olleen 46 mieshuippupoliitikon mielenterveyttä elämänkertatietojen perusteella. Hän havaitsi runsaasti kohtalaista tai vakavaa psykopatologiaa, lähinnä masennusta, somatisaatiohäiriöitä sekä ahdistuneisuutta.
Yhdysvaltain presidenttitutkimuksen mukaan puolet vuosien 1776-1976 presidenteistä oli kärsinyt psyykkisestä häiriöstä. Puolella näistä tapauksista – eli neljäsosalla tutkituista – häiriö esiintyi viranhoidon aikana ja haittasi sitä.
Suomella ollut onnea?
Isohanni suoritti USA:n presidenttitutkimusta vastaavan diagnostisen arvioinnin Suomen presidenteistä.
Hänen mukaansa presidenttimme ovat olleet vahvoja persoonia, jotkut jopa erikoisia, kuten temperamenttinen J. K. Paasikivi. Isohanni ei löytänyt kenestäkään nykyisiin tautikriteereihin sopivaa oirekokonaisuutta etenkään virkakauden alussa. Joillekin kauden loppu oli vaikea lähinnä ruumiillisen sairauden, stressin, työuupumuksen ja ikääntymisen takia.
Ikä ja sairaudet rasittivat Kyösti Kalliota 60. ikävuoden jälkeen. Isohannin mukaan Risto Ryti joutui työssään äärimmäisen kovien paineiden alaiseksi, hän ei menettänyt hermojensa hallintaa tai murtunut, mutta väsähti, passivoitui: ”Rytin tila ei arvioni mukaan täytä mielenterveyshäiriön kriteereitä, ei myöskään ärhäkän Paasikiven, joka tarinan mukaan ei ollut hullu vaan huonosti kasvatettu”.
Isohanni kuitenkin varoittelee poliittisia johtajia tai sellaisiksi aikovia.
”Perinteisesti poliittinen johtaja on ollut vanha ja usein sairas mies. Yleisiä ikäihmisten vaivoja ovat lievä muistin heikkeneminen, impulsiivisuus ja mielialan vaihtelu – tyypillisiä oireita esimerkiksi Mannerheimin presidenttikauden lopussa… Iäkkään Paul von Hindenburgin kognitiivinen taantuminen auttoi (Adolf) Hitleriä valtaan. Marxismi-senilismi ja kalkkeutuneet kommunistibyrokraatit nopeuttivat Neuvostoliiton ja sen liittolaisten romahdusta”.
Usko ikuiseen terveyteen
Syvällisemmin tutkimattakin on selvää, että hallitsijoiden itseriittoisuus ja peräänantamaton vallassa pysymisen halu tekevät liki mahdottomaksi heidän suostumisensa asettumaan potilaan rooliin.
Yhdysvaltain presidentin tehtävät jättäneen Donald Trumpin mielenterveydestä on puitu lyhyessä ajassa taajaan, mutta koska keskustelu on täysin politisoitunut, puolueetonta arviota ei ole voitu tehdä. Trumpia koskevia diagnooseja toki on, mutta niiden todistusarvo on riippuvainen kuulijasta. Isohanni kiteyttää:
”Trumpista on tehty monenlaisia diagnooseja, useimmiten patologinen narsismi tai taipuvaisuus vainoharhaisuuteen. Jotkut katsovat hänen olevan poliittisesti osaamaton tai luonteeltaan sopimaton: more bad than mad”.
Artikkelinsa loppukaneettina professori antaa vapauttavan, joskin varoittavat reseptin:
”Vaikka nykypoliitikkojen mielenterveysongelmat ovat usein hyvälaatuisia ja hoidettavia, seuraukset ovat usein vakavia toimintakyvylle ja elämänlaadulle, etenkin jos hoito viivästyy. Diagnostiikkaa ja hoitoa vaikeuttaa aiheen tabunomaisuus sekä tieteellisen tutkimuksen ja asiallisen julkisen keskustelun vähäisyys”.
Tuohon liittyen mieli tekee kysyä: voisiko kyseessä haittatekijänä olevan myös valtahahmon ympärille keskittynyt sankka imartelijoiden ja oman asemansa suojelijoiden joukko? Isohanni lopuksi:
”Suomella on ollut hyvä, joskaan ei täydellinen herraonni. Se on pelastanut isänmaan vaikeina aikoina. Karttunutta poliittista johtajuuspääomaamme ei pidä pilata nykyajan kyseenalaisten ilmiöiden vaikutuksella. Näitä ovat esimerkiksi toksinen media, poliittisen keskustelukulttuurin rapautuminen ja ääripopulismi”.
