Verkkouutiset

PS:n Leena Meri: Ajatus korvata Ahvenanmaalle muuttui täysin

Leena Meri jätti vastalauseen Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista koskevaan mietintöön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on saanut tänään maanantaina valmiiksi mietintönsä Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri jätti mietintöön vastalauseen. Hän esitti vastalauseessaan, että verokompensaatio Ahvenanmaalle olisi neutraali eli 0,42 prosenttia.

Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan siirtyminen verotasoituksen sisältävään tasoitusjärjestelmään valtion talousarvion kannalta kustannusneutraalisti olisi tarkoittanut tasoitusperusteen suuruuden olevan 0,42 prosenttia. Hallitus on kuitenkin päättänyt esittämään tasoksi 0,45 prosenttia.

Ehdotettujen muutosten arvioidaan nostavan valtion talousarvion menoja arviolta yhteensä 17 miljoonalla eurolla vuoden 2021 tasolla. Tästä vain 3 miljoonaa euroa johtuu hallituksen esityksen mukaan maakunta- ja sote-uudistuksen voimaantulon yhteydessä tehtävästä yhteisövero-osuuden alentamisesta.

– Kyseessä on tilanne, jossa hallitus on halunnut maakunta-ja sote-uudistuksen etenemiseksi suostua ns. ylikompensaatioon. Alkuperäinen ajatus korvata uudistuksen menetykset Ahvenanmaalle, on täysin muuttunut, Leena Meri kirjoittaa vastalauseessaan.

Leena Meren mielestä tasoitusperuste tulee muuttaa alkuperäisen neutraalin kompensaation mukaiseksi ilman Ahvenanmaalle suoritettavaa ylikompensaatiota.

Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista koskeva lakiehdotus on käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, eli se jää lepäämään vaalien yli. Laki täytyy hyväksyä kaksilla valtiopäivillä.

Perustuslakivaliokunta ehdottaa mietinnössää eduskunnan hyväksyttäväksi lausumaa, jossa eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisiin toimiin Ahvenanmaan itsehallintolain kokonaisuudistuksen toteuttamiseksi.

Lue myös:

Sote-uudistus nytkähti eteenpäin – Ahvenanmaalle 14 miljoonaa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)