Verkkouutiset

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

PS-ryhmyri metsäpolitiikasta: Hävytön vallansiirto

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa pitää metsäpolitiikan kansallisissa käsissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa, että Euroopan unioni on laajentamassa sääntelyään Suomen metsäpolitiikassa. Hän pitää sitä ”jälleen uutena, hävyttömänä vallansiirtona EU:lle”.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa pitää metsäpolitiikan kansallisissa käsissä. Tavio toteaa, että ryhmä vastustaa EU-komission esittelemää kestävyysluokittelua eli taksonomiaa, jolla puututaan jäsenmaiden elinkeinoasioihin.

Tavio moittii pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta viivyttelystä kannanmuodostuksessa.

– Suomen kanta ei enää riitä estämään luokittelujärjestelmän hyväksymistä. Suomi ei kerännyt jäsenmaiden joukosta laajempaa rintamaa esitystä vastustamaan.

– EU:n laatimat metsätalouden arviointikriteerit ovat tulkinnanvaraisia, byrokraattisesti monimutkaisia ja ne kurittaisivat toteutuessaan metsänomistajia kohtuuttomasti, Tavio sanoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa taksonomian myötä EU haluaa sanella, mitä metsiä suomalaiset saavat Suomessa kaataa.

– Seurauksena on pahimmillaan valtavia taloudellisia menetyksiä metsänomistajille ja metsäteollisuudelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)