PS-Nuoret tukee katupartioiden perustamista

Perussuomalaiset Nuoret kertoo kannanotossaan tukevansa väkivallattomien katupartioiden perustamista ympäri Suomea heikentyneen turvallisuustilanteen parantamiseksi.

Perussuomalaisten Nuorten ensimmäinen varapuheenjohtaja Aleksi Hernesniemien mielestä on järjenvastaista, että esimerkiksi sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg vaatii kieltämään kansalaispartiot.

Kansalaisten liikkumisvapautta ei saa rajoittaa. Nerg voisi perustella, haluaako hän kieltää ahdistelusta ilmoittamisen poliisille vai esimerkiksi ryhmässä liikkumisen. Kannattaa tulla norsunluutornista alas ja kuunnella, mitä Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoo kentältä: Suomeen on saapunut uusi seksuaalirikosilmiö. Kun poliisin resurssit eivät riitä kaikkeen, kansalaisia tarvitaan apuun, Hernesniemi toteaa PS-Nuorten tiedotteessa.

PS-Nuoret uskovat, että kansalaispartioiden läsnäolo jo itsessään nostaa kynnystä tehdä rikoksia julkisilla paikoilla.

– Ympäri Suomea nousevissa vastaanottokeskuksissa sopeuttamisessa joudutaan lähtemään niinkin alkeista, että naisen koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava. Maalaisjärkikin kertoo, että pääosin miehistä koostuva yli 30 000 turvapaikanhakijan joukko on merkittävä turvallisuusriski. Ja jos maalaisjärki ei toimi, voi lehdistä lukea joka päivä naisten kokemasta turvattomuudesta ja julkisilla paikoilla lisääntyneestä seksuaalisesta häirinnästä. Ennaltaehkäisevä vapaaehtoistoiminta on enemmän kuin tervetullutta, kertoo PS-Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

PS-Nuorten mielestä viranomaisten pitäisi ohjeistaa, millä tavoin turvallisuuden eteen tehtävästä vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet ihmiset voivat tehdä yhteistyötä poliisin kanssa. Poliisilla on heidön mukaansa parhaat tiedot kussakin kunnassa alueista, joilla kansalaispartiointi olisi hyödyllisintä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt