Verkkouutiset

PS: Laittomasti maassa oleskelevat rekisteröitävä

Arja Juvonen kysyy, edistääkö Maria Ohisalo myös vihreiden viime kaudella kannattamaa asiaa?
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Torstaina eduskunnan kyselytunnilla perussuomalaiset nosti keskusteluun laittomasti maassa oleskelevat henkilöt. Kansanedustaja Arja Juvosen mielestä sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) vastaukset aiheeseen olivat kuitenkin tyhjiä.

– On outoa, että laittomasti maassa oleskelevat henkilöt eivät herätä hallitusta toimimaan. Kukaan ei tunnu tietävän heidän määräänsä Suomessa eikä sitä, miten paljon heille annetaan esimerkiksi maksusitoumuksia erilaisiin palveluihin. Laittomasti maassa oleskelevat ja paperittomat henkilöt tulee rekisteröidä, Juvonen vaatii.

Laittomasti maassa oleskelevien rekisteröintiä esittäneestä lausumasta on myös äänestetty kerran eduskunnassa ja sitä kannatti silloin myös vihreiden kansanedustajat.

Asia juontaa vuoteen 2017, jolloin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin sosiaalihuoltolakia, johon kirjattiin, että valtio korvaa laittomasti maassa oleskelevien palvelut kunnille.

Korvattavia palveluita olisivat välttämättömänä sosiaalipalveluna annettu tilapäinen asuminen sekä kustannukset ruoasta ja välttämättömistä lääkkeistä. Vuodesta 2018 lähtien näihin palveluihin on kohdennettu vuosittain valtion budjetissa noin 5,4 miljoonaa euroa.

Asian valiokuntakäsittelyssä Juvonen esitti lausumia, joissa esitettiin laittomasti maassa oleskelevien rekisteröintiä, heistä aiheutuvien kustannusten seurantaa, vetovoimatekijöiden sijaan kannustusta heidän maasta poistumiseen ja kansainvälistä selvitystä siitä, että miten muissa maissa paperittomille annetaan ja kustannetaan palveluja.

– Eduskunnan täysistunnon äänestyksessä 8.12.2017 perussuomalaisten lausumat saivat tukea vihreiltä ja kristillisdemokraateilta. Lausumaa laittomasti maassa oleskelevien rekisteröinnistä tuki 14 vihreiden kansanedustajaa, Juvonen kertaa joulukuun 2017 eduskunnan äänestyksen tapahtumia.

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan lakia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Lain nykytilan arvioinnissa kerrotaan, että Suomessa vailla kotikuntaa olevien henkilöiden lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, koska tähän ryhmään kuuluvien henkilöiden tietoja ei ole esimerkiksi väestötietojärjestelmässä tai muussa rekisterissä.

Esityksessä paperittomia arvioidaan olleen vuoden 2018 alussa noin 2[nbsp]000-4[nbsp]000, ja että paperittomien henkilöiden määrä on jonkin verran noussut viime vuosina, kun Suomeen tulleet, mutta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt eivät ole poistuneet Suomesta.

– Vihreät olivat viime kaudella oppositiossa kannattamassa lausumaa liittyeen laittomasti maassa oleskelevien rekisteröintiin. Kysynkin, että aikooko sisäministeri Ohisalo nyt hallituksessa ollessaan käynnistää tuon rekisteröintihankkeen, Juvonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)