Verkkouutiset

PS: Keskusta tahtoo jatkaa vihervasemmistossa

Perussuomalaiset odottivat keskustalta tiukempaa viestiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puoluehallitus toivoo tiedotteessaan, että SDP tekee itse ”johtopäätökset” hallituksen toimintakyvyn palauttamiseksi. Hallitusohjelmaa ja nykyistä hallituspohjaa keskusta tukee kuitenkin vahvasti.

– Keskusta tahtoo selvästi jatkaa vihervasemmistossa, mutta ei (Antti) Rinteen (sd.) johdolla. ‪Tällainen hallituskriisi jo alkukaudesta on karua katseltavaa. Toivoisin maahan toimivaa ja suoraselkäistä hallitusta, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purran mielestä hallituspuolueiden gallupkannatus pitää huolen siitä, että kriisin osapuolilla ei ole kauhean hyviä vaihtoehtoja.

– Hallituksen jäsenten sählääminen ja säikkyily ovat tietysti ihan luonnollisia reaktioita siihen, että oppositiossa on yksi 23 prosentin puolue. En silti osaa sääliä heitä; itsehän ovat soppansa keittäneet, Purra toteaa.

Hänen mukaansa keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni vaikuttaa ulostulojensa perusteella pelokkaalta puoluejohtajalta, joka ”tekee mitä tahansa, ettei tarvitsi tehdä paljonkaan”.

– Taipuuko Rinne vai yrittääkö taistella; mitä tekevät demarien keskenään taistelevat kuppikunnat? Ja mikä keskustalle mahtaa lopulta riittää, Purra pohtii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)