Verkkouutiset

Ps-edustaja: Lasten ilmastolakko väärinkäyttöä

Jukka Mäkysen mukaan opettajien tulisi keskittyä opetustehtäviin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen pitää perjantaina järjestettyjä ilmastolakkoja opetusresurssien väärinkäyttönä. Mäkynen kertoo aiheesta tiedotteessaan.

Ilmastolakkoja järjestetään ympäri maata noin reilulla parillakymmenellä paikkakunnalla. Lakkoon osallistuu kokonaisia koululuokkia opettajineen.

Mäkysen mukaan ilmastolakkoa katsellessa ”vaikuttaa siltä, että osalle opettajista näyttäisi olevan itse asiassa liikaa aikaa muuhun kuin varsinaiseen opettajantyöhön”.

– Opettajat ovat jatkuvasti olleet esille julkisuudessa korostaen sitä, että heidän tulisi pystyä keskittymään opetustehtäviin. Nykytilanteessa opettajilla menee paljon aikaa esimerkiksi kiusaamisen lopettamiseen, opetuksen suunnitteluun ja erilaisiin hallinnollisiin tehtäviin esimerkiksi jatkuvassa yhteydenpidossa oppilaiden vanhempiin Wilma-järjestelmän kautta, Mäkynen kertoo tiedotteessaan.

Jukka Mäkysen mukaan opetusministeri Li Anderssonin (vas.) on syytä ottaa kantaa tilanteeseen ja linjata, kuuluuko ilmastolakko ja siihen verorahoilla valmistautuminen koulujen opetussuunnitelmien mukaiseen toimintaan. Hänen mukaansa ”on otettava huomioon, että ilmastolakkoa on valmisteltu jo pidempään kouluissa, koska näin ison mielenilmauksen valmistelu vaatii aikaa”.

– Näin ollen opettajat ovat käyttäneet arvokasta työaikaa ja tähän mielenilmaukseen valmistautumisessa. On todellakin käsittämätöntä, että näille ilmastolakossa mukana oleville opettajille pitäisi muka maksaa lisää palkkaa. Mistä heille maksetaan, kun he ovat lähteneet mukaan ja manipuloineet syyttömät lapset mukaan omien poliittisten päämääriensä vankkureiksi?, Mäkynen kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)