Verkkouutiset

PS: Antti Rinne suli Viktor Orbanin edessä

Perussuomalaisten mielestä hallituksen linja kärsi nöyryytyksen Euroopassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-maissa on keskusteltu viime aikoina EU-tukien sitomisesta oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Maita, jotka eivät toimisi EU:n määrittelemän oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti, voitaisiin rankaista tukien menetyksellä.

Oikeusvaltioperiaate on tärkeä osa länsimaista yhteiskuntaa, mutta sitä ei pidä politisoida, perussuomalaisten suuren valiokunnan jäsenet toteavat tiedotteessaan.

– Ketään ei saa rangaista rajojensa valvomisesta, tiukasta maahanmuuttopolitiikasta tai kriittisestä suhtautumisesta EU:n vallan laajentamiseen.

Suomen hallitus pääministeri Antti Rinteen (sd.) johdolla on ajanut päinvastaista linjaa. Suomi on EU:n puheenjohtajamaan asemassa hyökännyt voimakkaasti Puolaa ja Unkaria vastaan oikeusvaltioperiaatteen varjolla.

– Ongelmia oikeusvaltion suhteen on monissa maissa, Suomessakin. Nämä ongelmat hallitus on yrittänyt sivuuttaa ja painostaa muutamia maita ideologisin perustein, perussuomalaiset sanovat.

Heidän mukaansa hallituksen linja kärsi nöyryytyksen Euroopassa.

– Oikeusvaltioperiaatteen kytkennästä rahoitukseen tulee sopu, mutta se koskee vain EU:n varojen väärinkäyttöä ja korruptiota. Hallituksen ajama oikeusvaltion politisointi on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Rinne sanoo tämän olevan ”eräänlainen kevytversio” – lieneekö eurooppalainen vappusatanen, perussuomalaiset sanovat.

Perussuomalaisten mielestä varojen väärinkäytön ja korruption vastainen toiminta on tärkeää, mutta he muistuttavat, että kyseiset kielteiset ilmiöt ovat jo laittomia.

– Puheenjohtajamaana Suomen pitäisi tukea oman työllisyytensä, liikenteensä ja teollisuutensa toimintaedellytyksiä – ei vaatia kannaltamme vahingollisia ilmastotoimia tai riidellä eri jäsenmaiden kanssa joutavuuksista. Kaikki mahdolliset liittolaiset tarvitaan kansallisen etumme valvomiseksi, perussuomalaiset toteavat..

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)