Verkkouutiset

Professorit: Tämä salakavala koronauhka mainitaan harvoin

Tutkijoiden mielestä kehotus aerosolien vähentämiseen tulisi lisätä vakiintuneisiin virusohjeisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkijat muistuttavat koronavirusrokotetta odottavia kansalaisia ”harvoin mainitusta mutta sitäkin tärkeämmästä virusten leviämisreitistä eli niiden leviämisestä aerosoleissa ilmavirran mukana”.

Wihurin tutkimuslaitoksen sisätautien erikoislääkäri, professori Petri Kovanen sekä Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen ja professori Risto Kosonen kirjoittavat HS:n mielipidekirjoituksessaan, että tartuntatautien asiantuntijoiden ohjeiden tunnollinen noudattaminen on avainasemassa.

− Pelkkä ohjeistus ei selvästikään riitä juurtuneiden elämäntapojen – edes väliaikaiseen – muuttamiseen. Suojaustoimien välttämättömyyden sisäistäminen edellyttää viruksen eri leviämistapojen hyvää tuntemusta, tutkijat kirjoittavat.

Aerosoleja eli ilmassa leijuvia vesipitoisia pienhiukkasia muodostuu yskimisen ja aivastamisen lisäksi myös puhuttaessa. Ellei ilmanvaihto poista niitä, ne jäävät leijumaan ilmassa jopa tunneiksi.

− Puheäänen voimakkuudesta riippuen koronaviruksen tartuttama henkilö voi puhuessaan levittää ilmaan virusaerosolia 5–200 kertaa enemmän kuin pelkästään hengittäessä, ja supertartuttaja jopa tuhat kertaa enemmän – laulamisesta ja huutamisesta puhumattakaan. Suurin osa koronavirustartunnoista tapahtuukin ilmavälitteisesti pisaroiden ja erityisesti aerosolin välittäminä, tutkijat kirjoittavat.

Tartuntariski riippuu heidän mukaansa tartuttajan ulos hengittämien virusten määrästä, altistumisajasta sekä tartunnalle altistuneen vastustuskyvystä.

− Yskiminen ja aivastaminen toimivat kuin palohälyttimet: ne varoittavat tartuntavaarasta ja ympärillä olevat ihmiset reagoivat niihin herkästi. Sen sijaan koronavirusinfektion oireeton vaihe on äänetön. Tarvittaisiin ”häkävaroitin” eli virusvaroitin, joka tunnistaisi tämän salakavalan uhan. Sellaista meillä ei kuitenkaan ole käytettävissä.

Tartunnan oireettomuus onkin tutkijoiden mukaan koronavirukselle mitä otollisin ja tehokkain tapa lisääntyä ja levitä.

He muistuttavat, että kasvomaskien käyttö tähtää paitsi puhuttaessa syntyvien pisaroiden myös aerosolin leviämisen estoon. Hyvä tuuletus ja ilmanvaihto tukevat tätä suojatoimenpidettä.

Tutkijoiden mielestä kehotus aerosolin vähentämiseen hillitsemällä suojaamattoman puheen määrää ja voimakkuutta sisätiloissa tulisi lisätä vakiintuneisiin koronavirusohjeisiin.

− Ohje tukisi pyrkimystä tukahduttaa virustartuntojen leviäminen, ja onnistuessaan se voisi myös vähentää eristämistoimien tarvetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)