Verkkouutiset

Yllätysennuste: Donald Trump voittaa lähes varmasti

Professori Helmut Norpothin ennustemalli on osunut oikeaan lähes aina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Stony Brook -yliopiston professori Helmut Norpothin kehittämä malli on osoittautunut tarkaksi Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajan ennustamisessa.

Primary Model -malli arvioi maaliskuun 7. päivänä 2016 republikaanien Donald Trumpin voittavan demokraattien Hillary Clintonin 87 prosentin todennäköisyydellä.

Nyt Donald Trumpin uudelleenvalinnan todennäköisyydeksi arvioidaan 91–95 prosenttia. Arvio poikkeaa lähes kaikista julkisuudessa esillä olevista.

Professorin mukaan malli on kuitenkin erehtynyt vain kaksi kertaa vuoden 1912 jälkeen, jolloin puolueet siirtyivät nykyiseen esivaalijärjestelmään. Mallin mukaan esivaaleissa vahvasti menestynyt ehdokas voittaa pääsääntöisesti heikommin menestyneen ehdokkaan.

– Mitä tulee mielipidekyselyihin, joiden mukaan Trump on Joe Bidenia jäljessä, muistakaa vuosi 2016. Gallupit ja niihin pohjautuvat ennusteet pitivät Clintonin voittoa itsestäänselvänä. Mutta tämä ei ole niiden ainoa virhe, Helmut Norpoth toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa useiden ehdokkaiden johtoasema haihtui täydellisesti syksyyn mennessä.

– Esimerkkeinä voi mainita Thomas Deweyn vuonna 1948, Richard Nixonin vuonna 1960, Jimmy Carterin vuonna 1980, Michael Dukakisin vuonna 1988, George H.W. Bushin vuonna 1992 ja John Kerryn vuonna 2004. Jos nostamme esiin vain näyttävimmät tapaukset, professori sanoo.

Poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi ennusteeseen sisältyy tänä vuonna aiempaa enemmän epävarmuutta.

– Voin joutua päivittämään ennustetta koronaviruksen aiheuttamien massiivisten häiriöiden vuoksi varsinkin silloin, jos Trumpin kannatus lähtee luisuun, Norpoth kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)