Verkkouutiset

Professorin mukaan WHO aikoo muuttaa maskisuositusta

Maailman terveysjärjestön kerrotaan aikovan suositella nykyistä laajempaa maskien käyttöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailman terveysjärjestö WHO pohtii uuden maskisuosituksen antamista, Uuden-Seelannin Otagon yliopiston epidemiologi, professori Michael Baker kertoo Otago Daily Timesille.

Lehden mukaan maskisuositukseen on tulossa ”U-käännös” jo mahdollisesti tällä viikolla. Toistaiseksi WHO on suositellut, että terveet ihmiset käyttävät kasvosuojuksia vain silloin, kun he hoitavat uutta koronavirusta sairastavia.

– Tämä muuttuu lähes varmasti, Uuden-Seelannin terveysministeriön koronaneuvonantajien ryhmään kuuluva Baker toteaa.

Hän kannattaa yleistä maskien käyttöä. Se valaisi professorin mukaan ihmisiin luottamusta esimerkiksi julkisen liikenteen käyttöön ja tekisi maskien käytöstä tutumpaa.

– Se ei vielä kuulu tapoihin meillä lännessä, Baker sanoo.

Uuden-Seelannin terveysministeriö ei vastannut ODT:n kysymyksiin maskilinjan mahdollisesta muutoksesta. Toistaiseksi yleistä maskien käyttöä ei ole suositeltu. Nimetön lähde ministeriöstä kertoo, että viralliset ohjeet halutaan kuitenkin todennäköisesti pitää linjassa WHO:n ohjeiden kanssa.

Uusi-Seelanti on niittänyt mainetta koronaviruksen tukahduttamisella. Michael Bakerin mukaan tiukoilla rajakontrolleilla ja yleisellä maskien käytöllä maa olisi kuitenkin selvinnyt kovaa sulkua keveämmillä rajoitustoimilla.

Käytännön syyt

WHO:n maskisuosituslinjaa on kummasteltu Yhdysvalloissa. Siellä tartuntatautivirasto CDC kehottaa kansalaisia käyttämään kasvosuojuksia yleisillä paikoilla tilanteissa, joita sosiaalista eristystä on vaikea ylläpitää, kuten esimerkiksi ruokakaupoissa ja apteekeissa. Maskeja suositellaan pidettäviksi etenkin alueilla, joilla on käynnissä merkittävää yhteisötartuntaa.

Erot WHO:n ja CDC:n linjoissa eivät johdu tieteestä. ABC:n mukaan Ne kuvastavat pikemminkin maskien käyttöön liittyvää politiikkaa.

Yhdysvaltain National Foundation for Infectious Diseases -järjestön lääketieteellisen johtajan William Schaffnerin mukaan WHO:n maskilinjan takana ovat käytännön syyt. Hän muistuttaa, ettei maskeja ole saatavilla monessakaan maailmankolkassa.

Yleiseen maskien käyttöön ohjeistaminen paikoissa, joissa ohjetta on mahdotonta noudattaa voisi vahingoittaa WHO:n mainetta näissä maissa, Schaffner selvittää.

Toinen riski liittyy maskien saatavuuteen. Suojavarusteet on varattava terveydenhoitoon siellä, missä niistä on pulaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain epidemian alkuvaiheessa kansalaisia suositeltiin olemaan ostamatta maskeja, koska niitä oli markkinoilla niin vähän.

– Kansanterveydessä on paljolti kyse siitä, miten teoriaa ja tiedettä sovelletaan tavallisen ihmisen tasolla. Kansanterveyden on oltava käytännönläheistä, muuten se ei toimi, William Schaffner toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)