Verkkouutiset

Professorin mukaan Suomen metsien lisääminen edistäisi lämpenemistä

Atte Korholan mukaan on esitetty keinoja, jotka voivat lisätä lämpenemistä sen torjumisen sijaan
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmastopaneeli IPCC:n julkaiseman raportin mukaan nopeita päästövähennyksiä on tehtävä, jotta maapallon lämpötilan nousu voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen. Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korholan mukaan julkisessa keskustelussa on esitetty toimenpiteitä, jotka saattavat pikemminkin kiihdyttää lämpenemistä kuin hillitä sitä.

– Kansallisessa tiedotustilaisuudessa korostettiin päästönielujen kasvattamista. Päämäärän saavuttamiseksi esitetyt keinot, kuten Suomen metsäpinta-alan kasvattaminen ja maatalouskäytössä olevien peltomaiden palauttaminen metsämaaksi, eivät kuitenkaan ole parhaita aseita kiihtyvää lämpenemistä vastaan, Korhola kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Korholan mukaan lukuiset tutkimukset osoittavat, että pohjoisten metsien-pinta-alan lisääminen päinvastoin edistää lämpenemistä.

– Alueilla, missä on talvella lumipeite, metsäalan kasvu vähentää ulosheijastuvan säteilyn määrää ja lisää lämmön imeytymistä maan pinnalle. Mallisimulaatioissa, joissa pohjoiset metsät on poistettu kokonaan, maapallo viilenee yli puoli astetta. Tropiikin metsien kohdalla tilanne on päinvastainen.

Professori kirjoittaa, että ”Suomen metsäalan lisäämiselle on syitä, mutta ilmaston lämpenemistä sillä ei torjuta.”

– Tärkeämpää olisikin puuttua metsien ikään ja koostumukseen. Lehtipuuvaltaiset metsät heijastavat havumetsiä enemmän säteilyä takaisin avaruuteen ja lisäävät myös ilmastoa viilentävien hiukkasten muodostumista. Vanhoihin metsiin puolestaan varastoituu hiiltä runsaasti.

– Metsiemme kohdalla hyvä keino torjua ilmastonmuutosta olisi huolehtia niiden monimuotoisuudesta, suojella vanhoja metsiä sekä valmistaa puusta tuotteita, joilla korvataan runsaasti fossiilista energiaa vaativia hyödykkeitä, Korhola esittää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)