Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantolan mukaan kriisiviestinnässä on tärkeää julkaista kaikki saatavilla oleva tieto.
– Hallituksen infot toivat mieleen 1950-luvun, kun pääministeri pudotti vakaasti sanan kerrallaan ja kansakunta kuunteli ja totteli. Asiantuntijoiden laskelmia ei kansalle paljastettu, jotteivät päät menisi sekaisin, Kantola kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
Tällä ”jämäkällä tyylillä” on Kantolan mukaan heikkoutensa: jos tietoa päätösten perusteista ei avata, syntyy tyhjiö, joka täyttyy huhuista ja epäluulosta.
Pääministeri Sanna Marinin (sd,) hallitus on kompastellut koronakriisin aikana tiedottamisen kanssa. Hallitusta on arvosteltu epäselvästä viestinnästä ja tiedon panttaamisesta niin kansalta kuin eduskunnaltakin.
Koronatietojen julkaisematta jättämisestä ja hallituksen periaatepäätösten taustalla mahdollisesti olevista julkaisemattomista perusteista on käynnissä oikeuskanslerin selvitys. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on myös joutunut huomauttamaan hallitukselle toistuvasti puutteellisesta tiedonsaannista ja ohuista perusteluista koronatoimissa.
Viimeisin kömmähdys koski julkisuuslakia ja hallituksen koronatyöryhmän asiakirjojen salaamista. Ryhmää johtaa pääministeri Marinin valtiosihteeri Mikko Koskinen. Asiantuntijat ja oppositio kummastelivat perusteluja, joilla STT:ltä evättiin sen pyytämät asiakirjat ja muistiot. Sanna Marin kehotti Twitterissä julkaisemaan tiedot sen jälkeen, kun tapaus nostatti pienimuotoisen kohun.
– Kevään mittaan kiihkeimmät keskustelut käytiin siitä, millä perusteella hallitus tekee päätöksiään. Somessa mikään näkökulma ei jää piiloon ja tunteet tarttuvat. Pahimmillaan syntyy vainoharhaisuutta, Anu Kantola kirjoittaa.
Kriisiviestinnän ykkösohje on professorin mukaan julkistaa kaikki saatavilla oleva tieto.
– On aikansa elänyttä ajatella, että päättäjien ja asiantuntijoiden kannattaa istua kriisissä tiedon päällä, jottei syntyisi sekaannusta.
Anu Kantola muistuttaa, että ihmisillä on myös kansalaisoikeudet, joiden varassa heillä on oikeus harkita ja päättää siitä, miten he omalta osaltaan riskeihin reagoivat.
– Siksi julkisuuslaki edellyttää päätöksenteossa olevan tiedon julkistamista ja salaaminen vaatii erityisen perusteen. Kulkutaudin kohdalla tiedon julkistaminen on erityisen tärkeää siksi, että tauti koskettaa ihmisiä läheltä ja pelottaa.
Päättäjät ja asiantuntijat panttaavat Anu Kantolan mukaan usein tietoa, koska tiedossa on epävarmuuksia ja he haluaisivat kertoa vain varmoja totuuksia.
– Tämä on inhimillistä, mutta yleensä tiedon panttaaminen pahentaa tilannetta ja johtaa sekavaan siksakkiin: yhtenä päivänä linjataan yhtä ja toisena julistetaan jämäkästi toista.
Tiedon puutteita tai epävarmuutta ei hänestä kannata peittää.
– Kaikki tieto – myös tieteellinen – on useimmiten jollakin tavalla rajattua ja epävarmaa. Monilla on kykyä ja halua perehtyä siihen ja arvioida sitä, Kantola kirjoittaa.
Hänen mukaansa omia ratkaisuja on helpompi tehdä ja poliittisia päätöksiä helpompi ymmärtää, kun näkyvissä on, kuinka monella tavalla yhtälöt voi rakentaa ja millaisia rajoituksia tiedossa on.
