Verkkouutiset

Professorien mukaan ISIS-palaajat pitää auttaa Suomeen

Oikeustieteilijöiden mukaan viranomaiset voivat päättää vain, kuinka aktiivisesti avustetaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viidentoista oikeustieteen professorin mukaan mikään laki ei tällä hetkellä voi estää ISIS-palautusten toteutumista. Professorit kirjoittavat näkemyksistään Helsingin Sanomissa.

Heidän mukaansa Suomen valtiolla on ”ainakin velvollisuus avustaa lapsien sekä heidän huoltajiensa tuomisessa maahan”.

Syyrian leireillä on tiettävästi yhteensä 11 suomalaista äitiä ja 33 lasta.

Professorit korostavat, ettei Suomen viranomaisilla ole ISIS-palautusten suhteen kysymyksen olettamaa harkintavaltaa.

– Perustuslain 9. pykälän mukaan ”Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan”. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4. pöytäkirjan 3. artiklan mukaan ”keneltäkään ei saa evätä oikeutta tulla sen valtion alueelle, jonka kansalainen hän on”, tekstissä luetellaan.

Kyse onkin professoreiden mukaan siitä, pitääkö viranomaisten aktiivisesti avustaa ISIS-palaajien tuloaan maahan vai ei.

– Konsulipalveluista annetun lain mukaan asianmukainen Suomen edustusto ”voi avustaa evakuoinnin järjestämisessä kriisi­alueelta lähimmälle turvalliselle alueelle tai kotimaahan”. Vaikka muotoilu on avoin (”voi avustaa”), säännökseen liittyvässä hallituksen esityksessä on selvästi todettu, että tällaisessa tilanteessa ”päätarkoituksena on siis avustaa kansalaisia siirtymään kriisialueelta turvalliselle alueelle” (HE 283(1998)).

Oikeusoppineiden mukaan konsuliavustamisesta ei saa luopua rangaistuksena.

– Julkisessa keskustelussa on toisinaan esitetty, ettei avustamiseen pidä ryhtyä sen vuoksi, mitä nämä henkilöt ovat tehneet tai heidän on epäilty tehneen. Avustamisen perusteina ovat avun tarve ja joutuminen hädänalaiseen asemaan.

Lastensuojelun keskusliiton puheenjohtaja Pentti Arajärvi huomautti torstaina Helsingin Sanomille, ettei lapsia voida vasten tahtoaan erottaa vanhemmistaan, vaan Suomen tulisi mahdollisimman pikaisesti palauttaa Al-Holin leiriltä sekä ISIS-lapset että heidän vanhempansa.

Oikeustieteen professorit jakavat näkemyksen.

– Lapsen asemaa koskevassa yleissopimuksessa sopimusvaltiot vielä erikseen ”sitoutuvat takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon”.

– Käsityksemme mukaan tästä kaikesta seuraa valtiolle ainakin velvollisuus avustaa lapsien sekä heidän huoltajiensa tuomisessa maahan, he kirjoittavat.

LUE MYÖS:

Varoitus ISIS-palautuksista – Suomella kaksi vaihtoehtoa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)