Verkkouutiset

Professori Ylelle: IL:n vaaliennuste on hatusta vedetty

Laajasti siteeratun presidentinvaaliennusteen taustat ihmetyttävät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti julkisti maanantaina analytiikkayhtiö Accuscoren ennusteen presidentinvaaleista. Siihen oli arvioitu, ”simuloitu”, paljonko presidenttiehdokkaat saavat vaaleissa kannatusosuutta.

”Accuscore ei varsinaisesti tee omia kannatuskyselyjään, vaan käyttää muiden tuottamia kyselyaineistoja ja simuloi niistä oman ennusteensa”, IL totesi. Gallupista siis ei ole kyse edes osaksi. Ennusteen tekotapoja ja taustaa ei avattu muilla tavoin.

Ennustetta on monessa paikassa siteerattu virheellisesti gallupina. Accuscore on keskustan puoluevaltuutettu Tuomas Kanervalan yhtiö, joka on aiemmin sanonut erikoistuneensa urheiluanalytiikkaan. Uudessa Suomessa kerrotaan Kanervalan sanovan, että tuore ”ennuste on tehty analysoimalla tietoa nyt julkaistuista mielipidemittauksista sekä aiempien vaalien äänestystiedoista”.

Twitterissä käydään laajaa keskustelua ennusteen taustoista.

Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo kommentoi Iltalehden/Accuscoren ennustetta Ylen Ykkösaamussa.

– Pidän hyvin ongelmallisena, että lukijoille tarjotaan tämän kaltaisia juttuja, joissa ei vähäisimmässäkään määrin avata sitä, miten tällainen ennuste on tehty. Siinä todennäköisesti on seurattu jollakin tavalla sitä, kuinka paljon eri ehdokkaiden sosiaalista mediaa seurataan ja jotakin tämän kaltaisia asioita. Minä suhtaudun niihin kuitenkin niin, että jos ei ollenkaan avata miten se on tehty, niin siihen saakka suhtaudun siihen näin, että se on lähinnä hatusta vedetty, professori Heikki Paloheimo sanoi Ylelle.

Vakava puute

Viestintätoimisto Ellun Kanojen tutkimusjohtajan ja kokoomuksen entisen suunnittelupäällikön Jukka Mannisen mukaan ”on hyvä muistaa, että mielipidemittausten tarkoitus ei ole ennustaa vaalien tuloksia”.

– Nehän eivät edes kerro kansalaisten mielipiteistä kyselyn julkaisuhetkellä. Mielipidemittaukset kertovat mielipiteiden jakautumisen vain kyselyn tekohetkellä.

Mannisen mukaan viime aikoina on on nähty yrityksiä ennustaa vaalien lopputuloksia käyttäen erilaisia menetelmiä. Kuuluisin lienee amerikkalaisen Nate Silverin ennuste Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Silver totesi lopullisessa ennusteessaan, että todennäköisyys Hillary Clintonin voitolle oli 71 prosenttia.

– Olennaista luotettavuuden kannalta on se, että ennustaja avaa kaikki tekemänsä oletukset, jotta niitä voidaan kriittisesti arvioida. Nate Silver kertoi esimerkiksi käyttävänsä kolmea eri mallia. Kaikki oli moitteettomasti dokumentoitu, Jukka Manninen toteaa.

Hänen mukaansa nyt on kolmas kerta, kun Accuscore pyrkii ennustamaan vaalituloksen.

– Eduskuntavaaleissa 2015 yhtiön nettisivuilla julkaistiin avoimesti tiedot siitä, miten ennusteeseen oli päädytty. Kokoomuksen suunnittelupäällikkönä vastasin vastaavan ennusteen laatimisesta puoluejohdolle ja olin monissa kohdin eri mieltä Accuscoren oletusten kanssa, kuten esimerkiksi missä määrin keskustan kannatuksen oletettiin toteutuvan. Lopultahan Accuscore yliarvioi isosti juuri keskustan kannatuksen. Ennuste oli 24 prosenttia, toteutunut 21,1 prosenttia, Manninen selvittää.

– Muissa vaaleissa Accuscoren ennusteen takana olevia oletuksia ei ole avattu. Kunnallisvaaleissa sen ennusteessa SDP voitti, keskusta tuli kakkoseksi ja kokoomus kolmanneksi. Vaaleissa toteutunut järjestys oli Kokoomus, SDP ja Keskusta. Tarkkuus oli tuosta kaukana.

Näissä presidentinvaaleissa Accuscore on tehnyt kaksi ennustetta, joulukuussa 2017 ja nyt.

– Molemmissa on sama vakava puute. Ennusteiden takana olevia oletuksia ei ole millään tavalla avattu. Accuscore ei myöskään kerro, mihin mielipidemittauksiin se ennusteensa pohjaa. Accuscore ei kerro edes, millaisella äänestysaktiivisuudella sen mallinnus toteutuu.

– En jaksa suhtautua Accuscoren ennusteeseen kovin vakavasti, sillä niin puutteellisesti sen syntyminen on dokumentoitu, Jukka Manninen sanoo.

Hän sanoo kannattavansa mielipidemittausten mystiikan avaamista ja niiden muuttamista paremmin ymmärrettävään muotoon.

– Mutta samalla on muistettava se, että ennustetta pitää avata riittävästi, jotta sitä voidaan kriittisesti arvioida. Ja median pitäisi käyttää tällaisten ennusteiden julkaisemisessa varovaisuutta, sillä huti on todennäköisempi kuin oikeaan osuminen.

EDIT: Accuscore julkaisi myöhemmin tiistaina nettisivuillaan tästä avautuvan kirjoituksen ennusteestaan.

https://twitter.com/toffeherberts/status/955693601157210112

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)