Verkkouutiset

Professori muistuttaa ainoasta tavasta, jolla virus leviää

Ruotsalaistutkijan mielestä toisen korona-aallon päälle voi tulla kolmas silmänräpäyksessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen brittimutaatiota oli todettu Ruotsissa tiistaihin mennessä 95 tapausta. Expressen uutisoi, että Ruotsin brittimutaatioiden määrä ohittaa Norjan vastaavan.

Ruotsi sulki viikonloppuna rajansa Norjaan, koska virusvariantin oli havaittu lähteneen leviämään Oslon alueella. Norjassa brittivarianttia on löydetty noin 70 tapausta.

Aiemmin tällä viikolla 26 ruotsalaista lääkäriä ja tutkijaa arvosteli Ruotsin varautumista virusmutaatioiden leviämiseen. Tutkijat vaativat Ruotsiin rajuja sulkutoimia, muun muassa koulujen siirtämistä väliaikaisesti etäopetukseen.

Uppsalan yliopiston infektiotautien professori Björn Olsen on yksi vetoomuksen allekirjoittaneista. Hän uskoo, että brittivariantti on jo vakiintunut Ruotsiin. Pienten sekvensointimäärien vuoksi mutaatiota esiintyy väestössä todennäköisesti havaittuja lukuja enemmän.

− Meillä on tartuntojen leviäminen paljon korkeampaa kuin Norjassa, ja meillä on monia kontakteja Britanniaan, hän sanoo.

Olsen uskoo, että brittivariantista tulee Ruotsin epidemian dominoiva viruskanta. Hän toistaa tutkijoiden vaatimuksen sulkutoimista.

− Baarit, koulut ja julkisten paikat tulisi sulkea kolmeksi viikoksi. Ja maskipakko pitäisi määrätä sisätiloihin.

Olsen vaatii, että kaikki Ruotsiin lentävät tulisi ohjata koronatestiin.

– Kaksi ihmistä ei saisi tavata. Ihmisten väliset kontaktit ovat ainoa tapa, jolla virus leviää. Tehkää sulkutoimet ja rokottakaa niin pian kuin mahdollista, hän vetoaa.

Virustartuntamäärät ovat viime aikoina vähentyneet Ruotsissa hieman osalla alueista, esimerkiksi Tukholmassa. Epidemian torjuntaa ei Olsenin mukaan saa silti hillitä.

– Jos mutaatio on aiempia viruskantoja tartuttavampi, voimme luottaa, että saamme uuden aallon toisen aallon päälle. Se voi muuttua silmänräpäyksessä.

Suomessa oli virusvariantteja havaittu keskiviikon tiedon mukaan 106. Määrästä 96 on niin sanottua brittivarianttia. Keskiviikkona astuivat voimaan maahantulon rajoitukset, joiden myötä Suomeen saa tulla vain perustellusta syystä. Kaikki Suomeen matkustavat ohjataan koronatestiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)