Verkkouutiset

Professori tyrmää kannabisromantiikan

Professori palaa Coloradon osavaltion kannabiksen viihdekäytön vapauttamisen seurauksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreän liiton kannattama mietojen huumeiden vapauttaminen on saanut uusimmassa Kanava-lehdessä 8/2019 tuoreisiin tutkimustietoihin perustuvan tyrmäyksen. Tähän mennessä punavihreät ovat ratsastaneet kannabiksen vapauttamisella muun muassa A-Klinikkasäätiön antaman asiantuntemuksen tuella.

Säätiö on jo vuosia sitten esitellyt Yhdysvaltain Coloradon osavaltion kannabiksen viihdekäytön vapauttamista suosituksena myös suomalaisille.

A-Klinikkasäätiön lehdessä Tuukka Tammi kertoi Coloradon kokemuksista vasta kahden vuoden kokemuksiin perustuen: ”Oikeastaan koko globaali kannabispolitiikka rakentuu oletukselle, että jos kannabista olisi vapaasti tai helposti saatavilla, kamalia asioita tapahtuisi. Coloradossa tähän mennessä on tapahtunut osoittaa toista” (Tiimi-lehti 2015).

Professori Martti Vastamäki palasi Coloradon osavaltion kannabiksen viihdekäytön vapauttamisen seurauksiin, nyt tuoreen tiedon valossa. Colorado on Suomen suuruusluokkaa. Kun tietoa on jo kuuden vuoden ajalta, havainnot kertovat haittojen selvästä kasvusta. Kannabiksen viihdekäyttö on todistettavasti arkipäiväistänyt huumeiden käyttöä ja lisännyt tuntuvasti haittavaikutuksia.

Käyttö liki kaksinkertaistunut

Vastamäki raportoi Coloradon kokemuksista kertovista tutkimuksista. Marihuanan laillistamisen jälkeen liikennekuolemat, joissa kuljettajien huumetesti oli positiivinen marihuanan osalta, lisääntyivät 109 prosenttia, kun kaikki Coloradon liikennekuolemat lisääntyivät 31 prosenttia. Coloradossa kuoli viime vuonna liikenneonnettomuuksissa kaikkiaan 632 ihmistä, Suomessa 234.

”Marihuanan laillistamisen jälkeen sen käyttö lisääntyi aikuisilla 94 prosenttia. Marihuanaan liittyvien sairaaloiden päivystyskäyntien määrä kasvoi samaan aikaan 54 prosenttia ja sairaanhoitojen vuosittainen määrä peräti 101 prosenttia. Niiden itsemurhatapausten osuus, joissa toksikologiset tutkimukset antoivat viitteitä marihuanan käytöstä, oli 14 prosenttia vuonna 2013, mutta 23 prosenttia vuonna 2017. Marihuanaa käyttävien raskaana olevien naisten määrä kasvoi vuosina 2002-2016 kolmesta prosentista viiteen. Samana aikana raskaana olevien naisten alkoholinkäyttö laski kahteen prosenttiin ja tupakointi 7,5 prosenttiin”, Martti Vastamäki kirjoittaa.

Vastamäki toteaa tutkimusten osoittaneen, että moottoriajoneuvo-onnettomuuteen liittyvä riski kasvaa merkittävästi huumeiden käytön jälkeen. Niille, jotka alkavat käyttää marihuanaa ennen 18 ikävuotta, kehittyy 4-7-kertaa herkemmin käyttöongelma. Se heikentää muistia, matemaattista kykyä ja lukutaitoa. Noin yksi kymmenestä marihuanaa käyttävästä henkilöstä tulee siitä riippuvaiseksi.

Martti Vastamäen lopputoteamus vetoaa suomalaisiin päättäjiin:

”Suomalaisten ei pidä lähteä samalle tielle. Kansan ja varsinkin asioista päättävien poliitikkojen on syytä kuunnella asiantuntijoita. Pienen kannabista hamuavan joukon ääntä ei pidä kuunnella liikaa.”

Vastamäen raportoimien tutkimustulosten arvoa ei vähennä se, että kansainvälisesti palkittuna lääkärinä hän on myös Raittiuden ystävien puheenjohtaja, eli kantaa huolta huumaavien aineiden väärinkäytön kasvusta.

Oikaisu 2.1.2020:

A-klinikkasäätiön tiedottaja toteaa, että jutussa väitetään näin: ”Tähän mennessä punavihreät ovat ratsastaneet kannabiksen vapauttamisella muun muassa A-Klinikkasäätiön antaman asiantuntemuksen tuella.” Väite on virheellinen eikä pidä paikkaansa. Ihmettelemme, mihin ”asiantuntemukseen” tässä viitataan.

Jutussa väitetään myös, että ”Säätiö on jo vuosia sitten esitellyt Yhdysvaltain Coloradon osavaltion kannabiksen viihdekäytön vapauttamista suosituksena myös suomalaisille” ja viitataan tässä yhteydessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen silloisen kehittämispäällikön ja nykyisen tutkimusohjelmajohtajan Tuukka Tammen Tiimi-lehteen 2015 kirjoittamaan juttuun. Jutussa analysoidaan kalifornialaisen professorin Craig Reinarmanin haastattelun pohjalta, mistä on kyse USA:n osavaltioissa tapahtuneessa kannabiksen laillistamisaallossa. Jutussa ei suositella kannabiksen viihdekäytön vapauttamista Suomessa, eikä myöskään A-klinikkasäätiö ole suositellut tai suosittele kannabiksen viihdekäytön vapauttamista Suomessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)