Kimmo Nuotio. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Professori terrorilaista HS:ssa: Isis ei ole mikään partioleiri

Myös imaamit kuuluvat Kimmo Nuotion mukaan osaksi Isisin verkostoa.

Helsingin Yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion mukaan Suomen terrorismilainsäädäntöä pitää tarvittaessa muuttaa niin, että esimerkiksi terroristijärjestö Isisin aseelliseen koulutukseen osallistumisesta tulisi itsessään rangaistavaa. Nykyisellään viranomaisten on kyettävä osoittamaan konkreettinen rikos, jota epäilty valmistelee tai jonka tekemiseen hän osallistuu.

– Jos nyt osallistuu Isisin aseelliseen koulutukseen, niin se on tavallaan aikaa selvää, ettei se ole mikään partioleiri, Nuotio sanoo Helsingin Sanomille.

Terroristijärjestön koulutukseen hakeutuvan henkilön aikeet ovat Nuotion mielestä ilmeiset, vaikka hän ei tietäisikään tarkkaa tehtäväänsä etukäteen. Hänen mukaansa nykysäännös on tehty juuri tällaista toimintaa varten.

– Jos ollaan Isisin tyyppisen terroristijärjestön koulutusleirillä, jossa harjoitellaan esimerkiksi aseiden ja räjähteiden käyttöä sillä ajatuksella, että myöhemmin siirrytään varsinaiseen aseelliseen toimintaan tai terrori-iskuihin, niin se on sellaista toimintaa, jota tässä tarkoitetaan ja jonka pitäisi tulla katetuksi.

Nuotion mielestä myös radikaalia viestiä levittävät uskonopettajat kuten Isis-imaamit ovat olennainen osa Isisin verkostoa ja heidät pitäisi voida tuomita muustakin kuin saarnatusta viestistä, toisin kuin oikeusministeriö ja valtionsyyttäjä tulkitsevat.

– Se on eri asia kuin vaikkapa meillä jokin sotilaspastori, joka siunaa kuolleet. Pitäisin ilman muuta mahdollisena, että he voivat olla rikosvastuussa nimenomaan sen koneiston tärkeinä osina.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt