Verkkouutiset

Professori sotesta: Asiantuntijat joutuivat narreiksi, keskustan maakuntien miehet päättivät

Keskusta väittää uudistavansa sote-palveluita, kun se todellisuudessa haluaa maakuntien Suomen, sanoo Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Heikki Hiilamo toteaa THL:n blogikirjoituksessaan ihmetelleensä keväästä asti peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) tuskaisuutta silloin, kun häneltä on kysytty sote-alueiden lukumäärästä.

Syy ministerin tuskaisuuteen selvisi Hiilamon mukaan viime viikon torstaina pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kerrottua esittäneensä 18 alueen maakuntamallia.

”Olennaista oli se, että Sipilä (ja myöhemmin myös Matti Vanhanen) myönsi piiloagendan: sote-uudistuksen sijaan tavoiteltiin maakuntauudistusta. Samalla selvisi Rehulan tuskan syy: hän varmasti koko ajan tiesi, että keskustelu alueiden lukumäärästä olisi turhaa. Keskusta oli jo päätöksensä tehnyt – sanoivat muut mitä tahansa”, Hiilamo kirjoittaa.

Hänen mukaansa on hyvä, että puolueilla on alueellisia visioita.

”Sote-palvelut ovat olennainen osa alueiden tulevaisuutta. Mutta sotkua syntyy, kun tätä ei uskalleta sanoa ääneen”, hän kuitenkin toteaa.

Heikki Hiilamo sanoo sote-asiantuntijoiden olleen mukana ”typerässä näytelmässä, jossa uskoteltiin heidän mielipiteellään olevan merkitystä, vaikka todellisuudessa keskustalaiset maakuntien miehet olivat jo sopineet asian”.

Asiantuntijat kestävät Hiilamon mukaan ”narrien roolin”. Isompana ongelmana hän pitää sitä, että julkinen keskustelu ja poliittinen peli vääristyvät.

Hänen mielestään myös media voisi katsoa peiliin.

”Miksi emme saaneet tietää riittävän ajoissa, että keskusta aikoo sote-asiantuntijoiden mielipiteitä välittämättä ajaa jääräpäisesti maakuntamallia? Miksi maakuntamallista ei keskusteltu ennen loppusuoran kaaosmaisia neuvotteluita? Aivan perusteltua olisi ollut pohtia esimerkiksi siitä, kuinka perusteltua on, että Suomessa on juuri 18 maakuntaa.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)