Verkkouutiset

Professori: Satojen miljoonien eurojen veronkorotuksia ei tarvita

Mikko Vuorenpään mukaan oppivelvollisuuden laajennuksen peruuttamisella saataisiin paljon säästöjä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpään mielestä pääministeri Sanna Marinin (sd.) esittämät veronkorotukset eivät ole tarpeellisia.

– Minun puolestani ei tarvitse korottaa veroja sadoilla miljoonilla euroilla. Sen sijaan voidaan peruuttaa oppivelvollisuuden laajennus, jolloin säästetään enemmän, eikä pakoteta jo valmiiksi syrjäytyneitä häiritsemään oikeasti motivoituneiden opiskelua, Vuorenpää tviittaa.

Marin kertoi tänään maanantaina tehneensä eilen hallituspuolueiden puheenjohtajille kaksi kompromissiesitystä, jotka molemmat vahvistavat hänen mukaansa julkista taloutta satoja miljoonia euroja enemmän kuin valtiovarainministeriön alkuperäinen pohjaesitys.

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoi, että Marinin esitykseen sisältyi satojen miljoonien eurojen veronkorotukset.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen vahvistaa Verkkouutisille, että Marinin esittämään veropakettiin sisältyy työnantajamaksuihin korotuksia. Kurvinen ei kuitenkaan halua kertoa esityksen yksityiskohtia.

– Neuvottelut jatkuvat, ja ne on siihen pöytään lätkäisty. Neuvotellaan ja kaikkea tarkastellaan, mutta kyllähän me lähtökohtaisesti olemme kriittisiä veronkorotuksille. Eihän siitä mikään nousun tie aukea, että veroja korotetaan, mutta kaikkea tarkastellaan, Antti Kurvinen sanoo Verkkouutisille.

Puoliväliriihen neuvottelut jatkuvat edelleen. Ilta-Sanomat kertoo saamiinsa tietoihin viitaten, että neuvottelut ovat lähes umpikujassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)