Verkkouutiset

Professori Kimmo Sasille: Juopumissyytös onkin uusi

Juha Lavapuron mukaan perustuslaki puuttuu politiikkaan, eivät asiantuntijat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro torjuu väitteet liikaa valtaa käyttävistä perusoikeusasiantuntijoista. Perustuslakivaliokuntaa ja sen asiantuntijoita on viime aikoina kritisoitu puuttumisesta poliitikoille kuuluvalle alueelle.

– Asiantuntijat eivät puutu. Perustuslakivaliokunta puuttuu, jos näkee asiassa perustuslakiin liittyviä ongelmia. PeV ei päätä julkisen rahoituksen kohdennuksista, mutta valvoo, ettei julkista rahoitusta koskeva sääntely vaaranna perusoikeuksia (ks. PL 19.3 §, PL 22 §, PL 74 §), Lavapuro toteaa twitterissä.

Ilta-Sanomille vuodettu luonnos perustuslakivaliokunnan sote-lausunnosta on herättänyt kysymyksiä perustuslakikontrollin rajoista. Luonnoksen perusteella valiokunta katsoisi perusoikeusasiantuntijoihin nojaten, että hallituksen esittämä kehys sote-menoille on liian matala. Sote-palveluja laissa koskeva maakuntien rahoitussääntely eli niin sanottu menorajoitin olisi siis perustuslain vastainen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon menot kasvavat nykyisin 2,4 prosenttia vuodessa. Menorajoittimella on tarkoitus varmistaa, etteivät kustannukset nouse 0,9 prosenttia enempää vuodessa.

Valiokunnan lausunto ei ole vielä valmis ja voi muuttua luonnoksesta.

Entinen kokoomuksen kansanedustaja ja pitkäaikainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kritisoi perustuslakivaliokunnan linjaa ja asiantuntijoiden valtaa tiistaina Verkkouutisten haastattelussa.

Sasin mukaan perustuslakiin kirjatut sosiaaliturvaoikeudet suojaavat vähimmäistasoa. Muuten asian tulisi olla lainsäätäjän harkinnan piirissä. Hänen mukaansa trendinä, on että valiokunta kaventaa lainsäätäjälle perustuslaissa turvattua harkintamarginaalia.

– Valiokunta on itse vähän hullaantunut siitä – voit tehdä päätöksen, joka eduskunnan on pakko toteuttaa. Asiantuntijat huomaavat, että heidän lausunnoillaan on erittäin suuri merkitys ja he voivat vaikuttaa ratkaisuun enemmän kuin yksittäinen kansanedustaja, Sasi totesi.

– Kyllä tässä on tiettyä juopumista niistä vaikutusmahdollisuuksista, jotka henkilöillä on.

Juha Lavapuro ei niele väitteitä.

– Jaahas. Nyt olemme jo juovuksissakin. Tämä oli uusi, hän tviittaa.

Juha Lavapuron tviitti on herättänyt runsaasti keskustelua. Prosessioikeuden emeritusprofessori ja entinen tuomari Jyrki Virolainen toteaa Lavapurolle, että oikeistolaiset ja keskustalaiset valtiosääntöoppineet ovat Suomessa hyvin harvassa.

– Perustuslakivaliokunnan jäsenet noudattavat käytännössä kuulemiensa asiantuntijoiden tulkintasuosituksia ”kiltisti” ja mielellään, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)