Verkkouutiset

Professori IS:lle mahdollisesta liikkumiskiellosta: Aika hurjaa

Hallitus väläytti maanantaina mahdollisuutta jopa ulkonaliikkumiskieltoon Suomessa koronan takia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kyseessä olisi äärimmäinen toimenpide jota harkittaisiin vasta, jos kaikki edelliset toimet osoittautuvat riittämättömäksi epidemian kitkemisessä

Julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen pitää Ilta-Sanomissa ulkonaliikkumiskiellon esiin nostamista yllättävänä käänteenä.

– Kuulostaa aika hurjalta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) tosin aivan oikein totesi, että tällainen on mahdollista vain, jos se on välttämätöntä ja oikeasuhteista tavoitteisiin nähden, Pohjolainen sanoo lehdelle.

– Mielestäni pitäisi olla selkeää näyttöä siitä, että virus tarttuu ulkoilmassa, hän jatkaa.

Monissa muissa maissa liikkumisrajoituksia on käytetty torjuntatoimenpiteenä.

– Silloinkin täytyisi kuitenkin muistaa, että Suomi on iso ja harvaan asuttu maa, Pohjolainen sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila viestitti Ilta-Sanomille, että mahdollisella ulkonaliikkumiskiellolla tavoiteltaisiin nimenomaan fyysisten kontaktien vähentämistä ja siten terveydenhuollon ylimääräistä kuormittumista tilanteessa, jossa resurssit olisi suunnattava koronapotilaiden hoitoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)