Verkkouutiset

Professori IS:lle: Koronan uusi mutaatio vallannut Suomen

G614-mutaatio on jopa 3-9 kertaa tarttuvampi kuin alkuperäinen D614.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopiston professori ja kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Olli Vapalahti kertoo Ilta-Sanomille koronan uuden mutaation vallanneen alaa myös Suomessa.

The Journal Cellissä julkaistun tutkimuksen mukaan uusi G614-mutaatio on jopa 3-9 kertaa tarttuvampi kuin alkuperäinen D614. G614 on jo lähes kokonaan korvannut aiemmin Wuhanista levinneen viruksen.

– Tämä ilmiö on nähtävissä myös Suomessa. Tämäntyyppisten virusten osuus on lisääntynyt, aivan kuten muissa maissa, Olli Vapalahti kertoo IS:lle.

– Näitä mutaatioita tapahtuu sattumanvaraisesti. Jonkin mutaation yleistyminen voi olla aika lailla sattumasta kiinni, hän selittää.

G614-viruksen dominointi selittyy tartuttavudella. Uudessa mutaatiossa piikin proteiinin kohdassa 614 aspartaatti-niminen aminohappo on muuttunut toiseksi, glysiini-nimiseksi.

– On havaittu, että kun viruksessa on tätä mutaatiota, niin nenästä otetuissa tikkunäytteissä sitä virusta on ollut enemmän. Tämä viittaa siihen, että se lisääntyy vähän paremmin.

– On todettu että niin sanottu G-muunnos on näissä kokeissa stabiilimpi. On siis olemassa laboratoriosta saatua evidenssiä ja kliinistä näyttöä siitä, että kyseessä ei olisi pelkästään genotyyppi, vaan sillä olisi ominaisuuksia, jotka sopivat siihen että virus voi lisääntyä vähän tehokkaammin ja olla vähän tartuttavampi.

Mutaatio on maailmassa nyt hallitseva viruksen muoto. Poikkeuksia kuitenkin löytyy.

Esimerkiksi Islannissa ei tavattu tutkimuksessa lainkaan uutta koronaviruksen mutaatiota, vaan pelkästään Wuhanista alkunsa saanutta D614-virusta.

Tutkimusten mukaan uusi mutaatio ei vaikuta kuolleisuuteen eikä siihen, kuinka suuri osuus sairastuneista kärsii taudin vakavan muodon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)