Verkkouutiset

Todiste saadusta tehosterokotteesta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Professori HS:lle: Rokottamattoman riski sairastua 16-kertainen

Yhden ja kahden rokoteannoksen välillä on iso ero.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka uudet koronavirusmuunnokset osaavatkin kiertää immuunipuolustusta alkuperäistä virusta tehokkaammin, antavat rokotteet silti erittäin vahvan suojan taudilta.

Helsingin yliopiston immunologian professori Seppo Meri kertoo Helsingin Sanomille, että rokottamattoman riski sairastua on peräti 16-kertainen rokotettuun verrattuna.

Hän viittaa Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC:n keräämään dataan.

Suurin ero löytyy kuitenkin kuolleisuudesta. Sadasta tuhannesta rokotetusta koronatautiin kuolee vain 1-2 ihmistä, kun rokottamattomien kohdalla kuolemia tulee yli 400.

Seppo Meri muistuttaa, että sairastuminen on paljon tavallisempaa ensimmäisen kuin toisen rokoteannoksen jälkeen. Täysi teho saavutetaan vasta kaksi viikkoa toisen annoksen antamisen jälkeen.

– Yhden ja kahden rokoteannoksen välillä on iso ero, professori sanoo HS:lle.

Koronavirus on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella vain noin 0,04 prosentilla kaikkiaan 260[nbsp]000 ihmisestä, jotka ovat saaneet kaksi rokoteannosta. Tällaisia ”läpäisytartuntoja” on siis ollut tähän mennessä satakunta. 1,1 miljoonasta ensimmäisen annoksen saaneesta tartunta on todettu noin 2[nbsp]000 ihmisellä, eli noin 0,2 prosentilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)