Verkkouutiset

Professori HS:lle: Epidemioista pääsee eroon vain kahdella tavalla

Kari Tikkisen mukaan Suomi oli huonosti valmistautunut koronaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Urologian professoria ja kliinistä epidemiologi Kari Tikkistä on haastateltu Helsingin Sanomain laajassa Toinen aalto -reportaasissa.

Kari Tikkinen ryhtyi pandemian alussa johtamaan WHO:n Solidarity-lääketutkimushanketta Suomessa. Hänen mukaansa nyt on näyttöä vain deksametasonin avusta potilaille.

– Sen ansiosta koronapotilaita ei enää kuole teholla samalla tavalla kuin keväällä. Se vähentää kuolleisuutta teholla jopa kolmanneksella, Kari Tikkinen sanoo HS:lle.

– Sitten on joitakin lääkkeitä, joista on mahdollisesti jonkin verran apua. Ollaan kaukana siitä, että tämän voisi ratkaista lääkehoidolla.

Koronavirus on hänen mukaansa jälleen kerran opetus siitä, että epidemioista voi päästä eroon vain kahdella tavalla.

– Tukahduttamalla ja rokottamalla.

Suomi oli Tikkisen mukaan huonosti valmistautunut pandemiaan. Kaaokseen tarvittiin vain virus, jolle olisi vastustuskykyä mutta joka ei olisi liian tappava.

– Ei kuitenkaan tarvitse olla suuri epidemiologian asiantuntija ymmärtääkseen, että näitä tulee jatkossakin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)