Verkkouutiset

Martin Scheinin. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Professori: Edessä on musta joulu – ”ja tämä on tehty tieten”

Rokotekattavuus ei ehkä riitä torjumaan epidemian kasvua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin arvioi, että Suomella on nykyistä paljon pahemmat ajat edessä koronaepidemian kanssa. Hän vertaa Suomen tilanteen kehitystä väestömäärältään samanlaiseen Singaporeen.

– Rokotekattavuus ei riitä torjumaan epidemian kasvua. Päättäjät päästivät irti vastuuttoman vapauden huuman. Samaan aikaan tietoon perustuvan päätöksenteon edellytykset ajettiin alas. Hätäjarrua ei ole, Scheinin ennustaa Suomen tilanteen kehitystä yhteisöpalvelu Twitterissä.

Hänen mukaansa Suomi on ollut eräänlainen Euroopan Singapore varhaisen reagoinnin, tosiasiallisen ja lakiin perustumattoman rajojen sulkemisen, alhaisen ilmaantuvuuden ja matalan kuolleisuuden takia. Singaporen nykytilanne osoittaa hänen mukaansa, ettei edes 80% rokotekattavuus riitä laumasuojaan deltavariantin aikana.

Scheininin mukaan tukahduttaminen toimi Singaporessa deltavariantin saapumiseen saakka. Testauksia on tehty viisinkertaisesti Suomeen verrattuna, kun Suomessa ei nyt hänen mukaansa testata, jäljitetä eikä tiedetä mitä ollaan tekemässä.

– Singapore on selvästi Suomea edellä rokotuksissa. Kahdesti rokotettuja on 80% koko väestöstä, kun Suomi vapauden huumassa nyt alittaa asettamansa 70%:n (eli 80% 12v täyttäneistä) riman.

Tästä huolimatta tartunnat ovat Singaporessa nyt räjähtäneet. Scheininin mukaan loppuvuoden tilannekuva näyttää Suomessa synkältä.

– Edessä on musta joulu: sairaanhoito ylikuormittuu, monet sairastuvat vakavasti tai kuolevat. Koronakuolemien viimevuotinen määrä ylitettiin jo tänä viikonloppuna. Vuoden 2021 jäljellä olevat kaksi ja puoli kuukautta tulevat olemaan paljon pahempia. Ja tämä on tehty tieten.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)