Verkkouutiset

Presidenttikisan yllättäjä USA:ssa: Hyökkäys Suomeen olisi Venäjältä hyökkäys meitä vastaan

Kuvernööri John Kasich rinnasti tv-väittelyssä Suomen ja Ruotsin Nato-maihin Venäjästä puhuttaessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Republikaanien kuusi jäljellä olevaa presidenttiehdokasta väitteli sunnuntaiaamuna Suomen aikaa Etelä-Carolinan esivaalien alla. New Hampshiren esivaalissa toiseksi sijoittunut Ohion kuvernööri John Kasich oli väittelyn menestyjä, jonka mahdollisuuksia kisassa puntaroidaan nyt kiihkeästi.

John Kasichilta kysyttiin väittelyssä hänen aiemmasta lausunnostaan, jossa hän sanoi haluavansa Ukrainan vuoksi lyödä Venäjää nenään.

– Ensiksikin – kyllä. Ensiksikin, meidän täytyy tehdä selväksi Venäjälle mitä odotamme. Meidän ei tarvitse julistaa vihollista, kalistella sapelia tai uhata, mutta meidän pitää tehdä selväksi mitä odotamme. Numero yksi on että aseistamme Ukrainan ihmiset jotka taistelevat vapautensa puolesta. He ansaitsevat sen. Siitä ei tule olemaan jos-, ja- eikä mutta-sanoja, John Kasich vastasi.

– Toiseksi, hyökkäys Natoa vastaan, tekaistuna mistä tahansa venäjää puhuvan väestön tekosyystä, joko Nato-maihin tai Suomeen tai Ruotsiin, tulee olemaan hyökkäys meitä vastaan. Ja minusta meillä on mahdollisuus Amerikkana laittaa jotain todella suurta jälleen yhteen, Kasich linjasi.

Tämän jälkeen Kasich totesi egyptiläisten, saudien, jordanialaisten ja Persianlahden maiden tietävän olevansa vaarassa.

– Meidän pitää katsoa Eurooppaan, katsomme Ranskaa, katsomme Saksaa ja siirtolaisia. Katsomme Belgiaa, katsomme Britanniaa. Radikaali islam uhkaa nyt kaikkia. Meillä on mahdollisuus johtaa.

Hän puhui ”sivistyneiden ihmisten liittoutumasta”, joka arvostaa sivilisaatiota, naisten oikeuksia ja oikeutta osoittaa mieltä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)