Verkkouutiset

Presidentti Sauli Niinistö: Suomi turvaa Ahvenanmaan aseman

Tasavallan presidentin mukaan Itämerellä maltti on valttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili perjantaina Ahvenanmaalla maakuntamatkalla. Hänen ohjelmassaan oli muun muassa maakuntapäivien istuntokauden avaaminen, keskustelut maakunnan edustajien kanssa, Ålands Gymnasiumin oppilaiden järjestämä keskustelu ja kansalaisten tapaaminen.

Puheessaan maakuntapäivien avajaisissa presidentti sanoi Suomen juhlivan sadatta syntymäpäiväänsä maana, jossa asuu tasa-arvoisia ja luovia ihmisiä.

– Itämeren alueen sotilaallinen aktiivisuus on lisääntynyt, ja se tuo mukanaan aina myös vaaran mahdollisuuden, tahallisen tai tahattoman. Heikentynyt Itämeren turvallisuustilanne puhuttaa myös meitä suomalaisia. Keskustelussa maltti on kuitenkin valttia, presidentti Sauli Niinistö totesi.

Hänen mukaansa Suomi tekee töitä Pohjois-Euroopan vakauden tukemiseksi, josta yksi esimerkki on yli vuoden takainen Itämeren lentoturvallisuutta kosketteleva aloite.

– Sen johdosta kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön jäsenet ovat jo sopineet uusista Itämeren alueen lentoturvallisuutta parantavista toimista. Aloitteen tärkeä saavutus on myös se, että pitkästä aikaa Nato ja Venäjä ovat yhdessä kyenneet rakentavaan keskusteluun, hän sanoi.

– Rakentavia merkkejä on muitakin. Piristynyt talous on tukenut optimismin kasvua niin Suomessa kuin Euroopassakin. Euroopan unioni on saamassa jälleen toimintaansa raiteilleen. Suomen kannalta merkityksellistä on EU:n turvallisuuspoliittisen roolin vahvistuminen, mikä vaikuttaa suoraan kansalaisten turvallisuuteen.

– EU:n on löydettävä ratkaisuja ihmisten pelkoihin, joita terrorismi ja valtaisa maahanmuutto ovat aiheuttaneet. Niiden ratkaisujen myötä Euroopan unioni ottaisi ison kehitysaskeleen ja samalla vahvistuisi myös kansalaisten luottamus unioniin.

Ahvenanmaan itsehallinto täyttää 100 vuotta vuonna 2022.

– Ahvenanmaalla on vakiintunut, kansainvälisillä sopimuksilla vahvistettu kansainvälisoikeudellinen asema demilitarisoituna ja neutralisoituna alueena, eikä sitä ole kyseenalaistettu. Suomi turvaa Ahvenanmaan aseman, presidentti totesi.

Vaikka itsehallintojärjestelmä toimii hänen mukaansa pääosin hyvin, niin parannettavaakin löytyy.

– On erinomaista, että maakunta ja puolustusministeriö perustavat yhteistyöryhmän turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä varten ja tällä tavoin edistävät yhteisymmärrystä. Vastaava käytäntöhän on ollut toiminnassa jo lähes 20 vuotta ulkoministeriön kanssa.

Tärkeää pitää ovi auki

Kanslian tiedotteen mukaan presidentti Sauli Niinistö vastasi Maarianhaminan kaupunginkirjastolla järjestetyssä tilaisuudessa Ålands lyceumin oppilaan Elin Bomanin ja Ålands yrkesgymnasiumin oppilaan Pontus Påvalsin kysymyksiin. Niitä oli koottu koulujen kaikilta oppilailta.

Kysymykset koskivat muun muassa mieluisinta työpaikkaa, presidentin valtaa, paikkajakoa Euroopan parlamentissa, millaisia Vladimir Putin ja Donald Trump ovat henkilöinä, Kataloniaa ja ruotsinkielen asemaa.

Kysymykseen Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä presidentti Niinistö vastasi tiedotteen mukaan, että ”on tärkeä pitää ovi auki”. Hänen kerrotaan muistuttaneen, että mahdollisuus jäsenyyden hakemiseksi on kirjattu myös hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

”Katson myös EU:n suuntaan ja olen usein nostanut esille kysymyksen, millainen unioni se on, joka ei huolehtisi kansalaistensa turvallisuudesta”, presidentti Niinistö sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)