Presidentti Halosen ja Venäjän väleistä nostetaan kissa pöydälle uutuuskirjassa

Lustraatio-teos kysyy, mikä oli Tarja Halosen presidenttiajan kahdentoista vuoden saldo.

Jukka Mallisen, Martti Puukon ja Arto Luukkasen Lustraatio ilmestyy 2. maaliskuuta. Suomessa varsin tuntematon lustraatio-sana tarkoittaa puhdistautumista. Sitä on käytetty maailmalla erityisesti Itä-Euroopan maiden kommunistiajan jälkeen tekemistä selvityksistä, laeista, rajoituksista ja keskustelusta.

Pamfletinomaisessa artikkelikokoelmassa käydään eri tavoin läpi Suomen suhdetta itänaapuriin. Kirjassa esitetään suurta pyykinpesua, ”kansallista perkaamista” ja totuuskomissiota suomettumisen ajasta.

Kirjassa muistutetaan, että presidenttinä Tarja Halonen näytti hoitavan käytännössä yksin Suomen ja Venäjän välistä politiikkaa. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta valitti, ettei saanut tapaamisista tietoa.

Tarja Halonen kirjan mukaan säästyi presidentin viranhoitoon liittyvältä kritiikiltä. Kirjassa ihmetellään, ettei presidentti tullut julkisuuteen ja tv-uutisiin enempää 11.9.2001 kuin Thaimaan tsunaminkaan aikaan, jolloin ”olisi ollut juuri arvojohtajan paikka tulla esiin”, mutta silti häntä ei arvosteltu.

”Suomen perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Tarja Halonen kuitenkin omi Suomen ja Venäjän suhteiden hoidon täysin itselleen”, Lustraatiossa todetaan.

”Hankalia kysymyksiä ei hänelle esitetty”.

Naapurin poika Pietarista

”Halonenhan on kaiken aikaa korostanut erinomaisia henkilösuhteitaan Vladimir Putinin kanssa. Eräässä Suomen Kuvalehden julkaisemassa haastattelussa Halonen totesi, että hän ja Putin ovat ystäviä ja että Vladimir Putinilla on hyvä huumorintaju, joka on samankaltainen kuin hänellä itsellään”, kirja toteaa.

Lustraatiossa muistellaan A-Studion toimittajan kysyneen presidentti Tarja Haloselta, kumpi mahtaa liittyä Natoon ensin, Suomi vai Venäjä. Halonen vastasi vitsailleensa samasta asiasta Vladimir Putinin kanssa.

”Halosen presidenttikaudella ei voinut välttyä siltä vaikutelmalta, että suhteet Venäjään olivat samantyyppiset kuin mihin sodanjälkeisessä YYA-Suomessa totuttiin – ”luottamukselliset”. Kuka muuten määrittelee suuren ja pienen valtion välisen luottamuksellisuuden tason? Suomen ja Venäjän tapauksessa se ei takuuvarmasti ole Suomi. Tarja Halosen kahden presidenttikauden perinnöksi monelle suomalaiselle jäi täysin vääristynyt, kiiltokuvamainen kuva Putinin Venäjästä”.

Kirjassa kuvaillaan länsieurooppalaista järkytystä Venäjän toimista Ukrainassa. ”Entäpä sitten Suomi? Suomen tiedotusvälineissä Putin totuttiin näkemään erityisesti presidentti Tarja Halosen hyvänä ystävänä joten monet suomalaiset ovat järkyttyneet kun ’naapurin poika Pietarista’, kuten Halonen on ystäväänsä kutsunut, onkin toisenlainen kuin Suomessa on haluttu uskoa.”

”Suomessa on kuitenkin haluttu uskoa, että Putin todellakin on se Halosen ystävänä tunnettu, mukava naapurin poika Pietarista, eikä suinkaan kylmäverinen KGB-mies Leningradista. Lisäksi Suomessa on ilmeisesti uskottu tai haluttu uskoa, että arvaamaton karhu muuttuu pehmoleluksi jos sitä kutsuu nalleksi.”

Postsovjeettinen Viro

Lustraatio toteaa Tarja Halosen entisen lehdistöpäällikkö Maria Romantschukin kirjoittaneen muistelmakirjassaan, että Vladimir Putin oli ensimmäisen kauden alussa ujolta vaikuttava hyväkäytöksinen mies, jonka valta muutti machompaan suuntaan. ”Niinpä niin, on yleisesti tunnettu tosiasia, että Neuvostoliitossa ujoimmat ja herkimmät kaunosielut hakeutuivat juuri KGB:n palvelukseen”.

”Romantschuk antaa myös ymmärtää, että Halonen osasi käsitellä Putinia, eli häntä olisi siis tässä tapauksessa heiluttanut koiraa. Kriittisen ulkopuolisen tarkkailijan silmin näytti kuitenkin siltä, että Halonen myötäili jatkuvasti Kremliä. Hän kertoi vuonna 2005 Iltalehdessä, että Suomi ja Venäjä jakoivat periaatteet demokratiasta, hyvästä hallinnosta ja oikeusvaltiosta. Vuonna 2008 Georgian sodan jälkeen hän oli ensin kauan hiljaa koko asiasta, eikä hän koskaan sen jälkeenkään tuominnut tai edes arvostellut Venäjän toimia Georgiassa.”

”Halonen jopa arvosteli samoihin aikoihin Viroa, ettei se osaa hoitaa suhteitaan Venäjään ja että se kärsii postsovjeettisesta traumasta.”

Kirja muistuttaa Halosen osallistuneen 2008 syyskuun alussa EU:n Georgiaa käsitelleeseen huippukokoukseen, vaikka silloinen ulkoministeri Alexander Stubb oli aktiivisesti osallistunut Georgian tulitaukoneuvotteluihin ETYJ:n puheenjohtajana.

Lustraatiossa katsotaan, että 1990-luvulla näytti vähän aikaa siltä, että suomettumisen pahimmista piirteistä päästään eroon.

”Kaikki muuttui kuitenkin 2000-luvun alussa kun presidentti Vladimir Putin tuli presidentiksi. Venäjän ”uusien kasvojen” ilmestyminen tapahtui jo vuonna 2000 kun uusi ”sekurokratia” ts. turvallisuuskoneiston miesten valta ilmestyi demokraattisen Venäjän tuhkasta. Myös Suomessa tapahtui suuri muutos: presidentti Ahtisaaren seuraajaksi tuli Tarja Halonen ja Venäjän äänen kuunteleminen ja reaalipolitiikka oli taas muotia. Vanhat talvihorrokseen vaipuneet suomettujat alkoivat taas herätä. Nyt alkoi myös uudelleen vuohien ja lampaiden erottelu: russofobien ja Venäjän-rakastajien etsintä”.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt