Verkkouutiset

Presidentti Airiston Helmestä: Signaali, että tartutaan pimeisiin asioihin

Tasavallan presidentti kommentoi Turun saariston operaatiota New Yorkin matkallaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Turun saariston operaatiolla ei ole vaikutusta Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Hän kertoo tienneensä viranomaisten suuroperaatiosta jo kesästä lähtien.

– Se on rikostutkintaa ja näyttää antavan selvän signaalin siitä, että Suomessa tartutaan näihin pimeisiin asioihin, presidentti Sauli Niinistö totesi YK:n yleiskokouksen yhteydessä New Yorkissa Iltalehden mukaan.

Presidentin tiedotustilaisuudesta kertoo myös muun muassa Yle.

Ilta-Sanomien mukaan presidentti varoitti bulvaaneista todeten, että ”en pitäisi mahdottomana, että on sellaisia rakennelmia, joissa suomalaisuus on peitetarina”.

Presidentti Sauli Niinistö huomautti, että puolustusvoimissa on valmisteltu lakiesitystä, jonka kautta tiettyjen kriittisten alueiden ympäristöjä voitaisiin suojata nykyistä paremmin.

– Me olemme olleet kovin avoimia ja olen varmasti itsekin osin syypää, kun haluttiin vapauttaa ja olla avoimia tässäkin suhteessa. Maailma ei ehkä sitten ollutkaan niin avoin ja kaunis paikka kuin ajattelimme.

– Minulla alkaa olla sellainen tunne, että eletään taas niitä aikoja, joita olin paremmin juristin roolissa kauhistelemassa 90-luvun alussa. Silloin tällaisia teennäisyhtiöitä syntyi kuin sieniä sateella. Niiden nimissä toimi usein bulvaaneja ja taustatekijät pysyivät piilossa, Niinistö sanoi.

Presidentiltä kysyttiin myös, pitäisikö valtion pakkolunastaa yhtiön omistamat maa-alueet. Hän ei halunnut ottaa kantaa tähän tapaukseen, mutta hänen mukaansa valtiolla ei ole pakkolunastusperusteita tapauksissa, joissa kaupat on tehty useita vuosia sitten. Lainsäädäntöä tulisi presidentin mielestä päivittää niin, että tulevaisuudessa vastaavat aluehankinnat syynätään tarkemmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)