Verkkouutiset

Postin lakko jatkuu – näistä kaikista on yhä kiistaa

Kiistaa yritettiin keskiviikkona avata valtakunnansovittelijan avulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Postin lakon sovittelussa ei löydetty keskiviikkona ratkaisua. Sovittelua yritettiin valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU;n mukaan lakot jatkuvat ja sovittelua jatketaan perjantaina.

– Tämä on niin vaikea työriita, tämä on niin vaikea työriita, varmaan kummallekin osapuolelle. Tämä ei ole kenellekään helppoa, Vuokko Piekkala totesi Ylen mukaan.

Piekkalan mukaan osapuolet ovat saaneet hoitaakseen tehtäviä, joiden tekemiseen he tarvitsevat aikaa. Hän toivoi, että osapuolet löytäisivät uusia ratkaisuja pattitilanteeseen.

Sekä Palvelualojen työnantajat Palta että PAU ovat julkaisseet sivuillaan kymmenen kohdan kysymys- ja vastauslistat, jolla kiistaa avataan niiden näkökulmista. Ne löytyvät tämän ja tämän linkin takaa.

Listojen perusteella osapuolten näkemykset ovat kaukana toisistaan. Esimerkiksi päätavoitteista neuvottelijat ovat varsin erimielisiä.

– Postin ja Paltan tavoitteena neuvotteluissa on kustannusten säästäminen niin palkkojen kuin muidenkin työehtojen osalta heikentämällä kaikkia tes-määräyksiä. Tietyt palkanosat he takaisivat yhden sopimuskauden eli noin 1-2 vuoden ajan ja sen jälkeen palkat laskisivat rajusti, PAU toteaa Postin ja Paltan tavoitteesta.

Paltan mukaan sen päätavoite on ”Postin toiminnan joustavuuden lisääminen jakelutoiminnassa korvaamalla nykyiset Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työehtosopimuksen määräykset soveltuvin osin Jakelualan työehtosopimuksen määräyksillä.”

– Olemme kertoneet, että nykyistä henkilökohtaista palkkaa sekä ilta- ja yötyölisiä vastaava ansio taataan sopimuskaudella. Tavoitteena ovat Postin kilpailijoita vastaavat työehdot, oma sopimusala säilyisi ja uusien määräysten siirtymäsäännökset rakennettaisiin yhdessä neuvotteluosapuolten kesken, Palta toteaa.

PAU:n mukaan Posti ja Palta eivät myöskään ole eritelleet, mitä ne tarkoittavat puhuessaan ”jäykästä ja joustamattomasta työehtosopimuksen”.

– Itseasiassa Postilla on vaikeuksia saada rekrytoitua uusia työntekijöitä PAUn työehtosopimuksen palkkatasolla, joten vielä heikompi palkkataso toisi vaikeuskerrointa tähänkin lisää, PAU toteaa.

Palta selittää nykyisen työehtosopimuksen jäykkyyttä markkinamuutoksella.

– Nykyinen PAU:n työehtosopimus on valitettavasti liian jäykkä Postin toimintaympäristössä tapahtuneiden suurten muutosten vaatimuksiin. Posti toimii markkinaehtoisesti ja entistä asiakaslähtöisemmin kovassa kilpailussa. Jakelualalla on nyt käytössä tällä hetkellä kaksi eri työehtosopimusta ja Posti noudattaa ainoana yhtiönä postinjakelussa monopoliajalta peräisin olevaa PAU:n työehtosopimusta 16 muun jakeluyhtiöin toimiessa Teollisuusliiton Jakelua koskevalla työehtosopimuksella.

Julkisuudessa kenties eniten huomiota ovat saaneet palkan leikkaukset. PAU:n mukaan Posti takaisi 1-2 vuodeksi osan palkkatekijöistä, ja sitten leikkaisi palkkoja.

–  Uudet työntekijät, määräaikaiset sekä vuokratyöntekijät tippuisivat heti pienemmille palkoille. Tästä voinee jokainen päätellä, että jos esim. vuokratyöntekijöitä olisi pienemmällä palkalla saatavilla niin omia kalliimpia työntekijöitä irtisanottaisiin tuotannollisin ja taloudellisin perustein ja korvattaisiin halvemmilla työntekijöillä. Ja kaikilla palkanlasku olisi työnantajan tarjouksen mukaan edessä seuraavan sopimuskauden (1-2 v.) jälkeen, PAU:sta sanotaa.

Paltan mukaan palkkoja tai ilta- tai yötyölisiä ei leikata.

– Palta ja Posti ovat ilmoittaneet, etteivät nykyiset henkilökohtaiset palkat laske tulevalla sopimuskaudella. Myös ilta- ja yötyölisät säilyvät nykyisellä tasolla seuraavan sopimuskauden ajan, Palta toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)