Verkkouutiset

Posti lisää automaatteja paketeille

Verkkokauppa kasvaa, ja automaateille haetaan myös uusia käyttötapoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Posti laajentaa automaattiverkostoaan. Tavoitteena on 4 000 pakettiautomaattia vuonna 2022. Tällä hetkellä Postilla on niitä vajaat 1 600.

– Varaudumme investoinnilla verkkokaupan kasvuun. Suomessa kotitalouteen tulee keskimäärin 10 pakettia vuodessa, Keski-Euroopassa kaksi kertaa tämän verran ja Yhdysvalloissa määrä on kolminkertainen. Verkkokaupan kasvaessa myös pakettien määrän odotetaan lisääntyvän, kertoo Postin asiakaskokemus ja -kanavat -yksikön johtaja Kaisa Ilola tiedotteessa.

Posti lupaa, että vuoteen 2022 mennessä kaupungeissa automaatteja ovat noin kilometrin päässä jokaisen kotiosoitteesta. Haja-asutusalueilla automaatti tulee löytymään yleensä viiden kilometrin säteellä.

– Samalla kun automaattien määrää lisätään, haemme automaateille myös uusia käyttötapoja. Jatkossa automaatteja voidaan hyödyntää esimerkiksi raaka-aineiden kierrätyksessä, vertaiskaupan välittäjänä ja esimerkiksi vuokrakoneiden välityskanavana, Ilola toteaa.

Verkkokauppa kasvaa Postin mukaan Suomessa 10 prosentin vuosivauhtia. Postin teettämässä kyselyssä lähes viidennes vastaajista arveli ostavansa kaiken tai lähes kaiken verkosta. 

Ilolan mukaan Posti on automaattien suhteen edelläkävijä jopa maailmanlaajuisesti.

– Esimerkiksi DHL on ilmoittanut kasvattavansa automaattiverkostoon Saksassa 7 000 automaattiin. Lisäinvestoinnin myötä meillä on väkilukuun suhteutettuna kuusinkertainen määrä automaatteja esimerkiksi edelläkävijänä pidettyyn Saksaan, hän kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)