Verkkouutiset

Posti irtisanoo 59 työntekijää

Postin hallinnollisia tehtäviä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Postin mukaan sijoittuminen uusiin tehtäviin Postin sisällä ja vapaaehtoiset järjestelyt ovat pienentäneet henkilöstön irtisanomistarvetta, ja se on nyt enintään 59 henkilöä. Alkuperäinen arvio vähentämistarpeesta oli 106.

Postin yt-neuvottelujen taustalla on postimäärän raju vähentyminen.

– Postiala käy parhaillaan läpi rajua rakennemuutosta. Kirjeiden jakelumäärä Suomessa on puolittunut kymmenessä vuodessa ja painettujen sanomalehtien jakelumäärä on pudonnut jo 1950-luvun tasolle. Postilla on tarve alentaa kustannuksia vähintään noin 150-200 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana, Posti sanoo tiedotteessaan.

Tämä kustannussäästö tarvitaan jo yksin jaettavan postimäärän rajun vähenemisen takia. Seuraavina vuosina postin määrä vähenee yhä kiihtyvää tahtia kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon viestinnän digitalisoituessa.

– Olemme tehneet uudelleenjärjestelyjä, joilla haetaan tehokkaita kokonaisuuksia ja mahdollisuuksia hyödyntää myös teknologisia ratkaisuja. Asiakkaamme edellyttävät meiltä digitaalista kyvykkyyttä ja nopeutta reagoida myös heidän nopeasti muuttuviin tarpeisiinsa, sanoo Postin talous- ja rahoitusjohtaja Tom Jansson.

– Tehtävien uudelleenjärjestelyissä syntyi myös uusia työtehtäviä, ja olemme kaikki iloisia siitä, että niitä on saatu täytettyä neuvottelujen kohderyhmään kuuluneilla henkilöillä. Myös Uusi polku -ohjelman vapaaehtoisten järjestelyjen myötä irtisanomistarve pieneni.

Janssonin mukaan uudistuksessa on huomioitu Postin toiminta useammassa maassa. Neuvotteluissa on tarkasteltu myös sitä, miten ja missä toimintaa voidaan tehdä tehokkaimmin ja järkevimmin. Yksi neuvottelujen kohderyhmä on ollut Postin Palvelukeskus. Palvelukeskuksella on ollut toimintaa usealla paikkakunnalla Suomessa ja Tallinnassa sekä Ruotsissa, Norjassa, Latviassa ja Liettuassa.

– Meillä on hyviä tiimejä myös muualla kuin Suomessa. Yhdistämme Palvelukeskukseemme Tallinnan tiimeihin niitä hallinnollisia tehtäviä, joita siellä jo tehdään. Tämän hetkisen arvion mukaan ja yt-neuvottelujen tuloksena Tallinnaan syntyy 14 uutta tehtävää, Jansson kertoo.

Hänen mukaansa yhtiö tarjoaa tuetun mahdollisuuden siirtyä työskentelemään Tallinnaan, jos se henkilöstön elämäntilanteeseen sopii.

Kustannussäästöjen rinnalla Posti hakee samaan aikaan strategiansa mukaisesti voimakasta kasvua verkkokaupasta ja logistiikkapalveluista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)